Myllyn Paras Oy

Pastatuotteiden ja pakastetaikinoiden markkinajohtaja.

Yrityksen historia alkaa vuodesta 1928. 

Yrityksellä on kaksi tehdasta Hyvinkäällä ja hiutalemylly Moskovassa. Yhteensä yhtiö työllistää yli 200 henkilöä.

Valmistaa tuotteitaan myös vientiin, pääasiassa Baltiaan, Ruotsiin, Venäjälle ja Kiinaan.

Myllyn Paras on palkittu energiatehokkuudestaan

Jaa:

Myllyn Paras siirtyi käyttämään pakastetehtaassaan kotimaista biokaasua. Samalla pakastetehtaan hiilidioksidipäästöt putosivat nollaan.

Myllyn Paras Oy:n toiminta alkoi vuonna 1928 kauramyllystä. Nykyään se jalostaa vuodessa 75 000 tonnia viljaa. Myllyn käyttämä vilja on 90-prosenttisesti suomalaista, ja suurin osa siitä tulee lähipelloilta.

Yritys on ollut pitkään ympäristövastuun edelläkävijä Suomessa. Vuonna 2015 Myllyn Paras siirtyi käyttämään biokaasua pakastetehtaansa energianlähteenä. Biohajoavista jätteistä valmistettu biokaasu vähentää pakastetehtaan kasvihuonepäästöt nollaan.

”Kotimaisen biokaasun käyttö on jatkumoa Myllyn Paras Oy:n ympäristöpolitiikalle. Jo vuodesta 2007 olemme korvanneet polttoöljyä kauran kuoresta tuotetulla energialla. Tavoitteenamme on päästä kokonaan eroon fossiilisista energialähteistä ja biokaasun käyttö on osa tätä prosessia,” kuvailee Myllyn Parhaan kaupallinen johtaja Timo Jokela.

Päivittäistavarakaupan hävikki hyödyksi

Yhteistyössä Gasumin ja Keskon päivittäistavarakaupan kanssa Myllyn Paras valmistaa osan Pirkka-leivonnaispakasteista biokaasulla, joka tuotetaan K-ruokakauppojen hävikistä.

”Kaupan kumppanimme arvostavat vastuullisuutta ja sen merkitys kasvaa. Valmistamamme Pirkka-tuotteet ovat saaneet näkyvyyttä Gasumin ja Keskon projektin myötä”, Jokela kertoo.


Haluatko vähentää yrityksesi päästöjä? Biokaasu on ainoa teollisuuden prosessikäyttöön soveltuva biopolttoaine. Lue lisää ja kysy tarjousta!

Content image

Uusiutuvan energian edelläkävijät

Asiakkaamme ovat edelläkävijöinä Suomessa valinneet käyttöönsä uusiutuvan kotimaisen energian, biokaasun. Vastuullisesta energiavalinnasta yritykset voivat viestiä hyödyntämällä Gasumin biokaasumerkkiä.


Lue lisää biokaasumerkistä