Missä muualla kaasutankkausasemia sijaitsee? Katso kartasta sinua lähimpänä olevat asemat!

 

Tutustu

Poriin kaasutankkausasema täydentää alueen kaasuekosysteemin

Porin ensimmäinen kaasutankkausasema on vihitty käyttöön Tiilimäessä. Avajaisia vietettiin jokivarren Suomalaisella Klubilla 27.6.2017 Hiilineutraaliuteen tähtäävä Porin kaupunki pitää kaasuverkoston kehittymistä tärkeänä askeleena niin ilmastotavoitteidensa kuin kilpailukykynsä kannalta.

Pori on Suomen hiilineutraaliuteen pyrkivistä kunnista suurin, ja edelläkävijän ote kaasuekosysteemin edistämisessä alkaa toden teolla näkyä. Viime vuonna avattu Tahkoluodon LNG-terminaali mahdollisti maakaasun toimitukset kaasuverkoston ulkopuoliselle teollisuudelle, meriliikenteelle ja raskaalle liikenteelle. Terminaalista vedettiin myös kaasunjakeluputki Kaanaan teollisuusalueelle. Nyt uuden kaasutankkausaseman myötä Pori on saanut ensimmäinen kaasutaksinsa, ja kaupunki on myös tilannut käyttöönsä kolme kaasukäyttöistä autoa.

”Porin kaupunki haluaa olla kaasutalouden edelläkävijä. Olemme investoineet siihen voimakkaasti, ja positiiviset vaikutukset työllisyyteen ovat jo nyt näkyvissä. Alueen teollinen infrastruktuuri ja kehittynyt kaasunjakelujärjestelmä luovat yhdessä erinomaisen pohjan myös tuleville investoinneille. Kaasussa on kyse kustannustehokkaasta ympäristöteosta. Tänään voimme juhlia saumattoman yhteistyön tuloksia”, sanoi tilaisuudessa puhunut Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Porin Maamiehenkadulla sijaitseva kaasutankkausasema oli järjestyksessään toinen tänä vuonna avattava kaasutankkausasema. Asema ehti olla auki muutaman viikon ennen virallista avajaistilaisuutta, ja ison kysynnän vuoksi kaasukontti oli jo sinä aikana vaihdettu useampaan otteeseen.

Asemalta saa paineistettua bio- ja maakaasua henkilöautoihin, busseihin ja jakelu- sekä jäteautoihin. Gasum aikoo lähivuosina avata 35 uutta tankkausasemaa ympäri Suomea. Kaasutankkausasemaverkoston laajentuminen Poriin oli luonteva askel myös Gasumille.

”Pori tunnetaan innovatiivisuudesta, yhteiskunnallisista keskusteluista ja jatkossa toivottavasti myös kaasuekosysteemistään. Nyt avattava kaasutankkausasema on luonnollinen jatko Tahkoluodon LNG-terminaalille. Resurssiviisailla liikenneratkaisuilla on suuri merkitys alueelliselle elinvoimalle – kaasuinfrastruktuuri palvelee sekä elinkeinoelämää että asukkaita”, totesi Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen.

Avajaiset huipentuivat kaasutankkausasemavierailuun, jossa osallistujat pääsivät kokeilemaan kaasuauton tankkausta, keskustelemaan paikallisen kaasutaksiautoilijan kanssa ja kurkistamaan kaasukontin tekniikkaan. Paikalla oli myös edustajia paikallisista autoliikkeistä, joiden kaasutankkausasemalla näytillä olleita kaasuautoja voi kesällä koeajaa.

Porin kaasutankkausasema palvelee henkilö- ja yritysasiakkaita osoitteessa Maamiehenkatu 2.


Tutustu myös näihin
Content image
ARTIKKELI

Kolme syytä vaihtaa kaasuautoon

Yhä useampi suomalainen ajaa kaasuautolla, eikä trendille näy loppua. Suosion takaa kaasuautojen huokea hinta, kotimainen polttoaine sekä pitkä toimintasäde.

Lue lisää
Säästä kaasuautolla
ARTIKKELI

Biokaasun tankkaaminen puolitti mökkimatkan kulut

Oopperalaulaja Kristian Lindroos kokeili kaasuautoa viikon. Eniten hän yllättyi pienestä tankkauslaskusta.

Lue lisää
Content image
ARTIKKELI

Lentäjä valitsi kaasuauton arkiliikenteeseen

Romutuspalkkio vauhdittaa nyt kaasuautojen suosiota. Vuoden 2018 alussa voimaan tullut romutuspalkkio kannustaa kestäviin ympäristöratkaisuihin.

Lue lisää