Miksi kaasuauto? Miltä merkeiltä kaasuautomalleja löytyy? Missä voin tankata? Miten kaasuautoja verotetaan?
Lue lisää kaasuauton hankintaoppaasta.
Vaihtoehtoiset käyttövoimat kasvattavat suosiotaan, kun tuontiöljyn käyttöä vähennetään poliittisin päätöksin. Biokaasu on polttoaineena hiilineutraali, maakaasulla ajaa edullisimmin.
EU-komissio asetti Suomelle kohtuullisen kovat päästövähennystavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Päästökaupan ulkopuolella olevien kasvihuonepäästöjen tulee vähentyä 39 prosenttia. ja nimenomaan liikenne kantaa tästä päätaakan maatalouden, kiinteistöjen ja jätehuollon myötävaikutuksella.
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kääntää katseensa hallitusohjelman mukaisesti tuontiöljyn puolittamiseen ja liikenteen biopolttoaineiden käytön merkittävään kasvamiseen. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Markku Ollikainen on samaa mieltä ja uskoo, että tavoite on saavutettavissa helposti.
Autoilijoiden etua valvova Autoliitto katsoo Suomen edunvalvonnan pettäneen, ja tiukka tavoite käy toteutuakseen autoilijoiden kukkarolla. Toimitusjohtaja Pasi Niemisen suulla asia eteni peräpää edellä: tavoite tuli hyväksyttyä ennen keinojen miettimistä, ja niiden suhteen riittää pohdittavaa.
Julkisuudessa yhtenä toteuttamiskeinona on nostettu esiin autojen moottorien vaihtaminen vähäpäästöisiksi malleiksi. Tämä kuulostaa Autoliiton mielestä niin teknisesti kuin taloudellisesti järjettömältä. Oikeampi tie on uudistaa autokantaa vähäpäästöiseen suuntaan ensirekisteröintien kautta.
Autoliiton julkaisema Moottori-lehti on vertaillut eri käyttövoimaa hyödyntävien autojen käyttökustannuksia samoilla automalleilla todellisilla testiajoilla säännöllisesti. Paineistettu maakaasu (CNG) oli vuoden 2014 tilanteessa edullisin käyttövoima tyypillisellä 18 000 kilometrin vuotuisella ajomäärällä.
Ajoneuvotilastot kertovat omaa kieltään vaihtoehtoisten käyttövoimien markkinoille tulosta. Käyrä on nouseva, mutta vielä liian loiva. Bensiini ja diesel dominoivat yhä kärkisijoja, vaikka erityisesti diesel on pahassa paineessa. Kaasu, sähkö ja hybridit esittelevät toki isoja kasvuprosentteja, mutta ajoneuvomäärissä on hyvä nousta seuraavalle tasolle.
Miten käsissä olevan yhtälön sitten saa toimimaan? Autoteollisuus vakuuttaa monen toimijan voimin satsaavansa vaihtoehtoisilla käyttövoimilla kulkevien autojen valmistamiseen. Kaasun tankkauspisteet lisääntyvät kattavuustavoitetta kohden ja sähkön latauspisteet yleistyvät. Hiilineutraali biokaasu on sataprosenttisesti kotimainen ja uusiutuva polttoaine, jonka tuottamisessa Suomi on edelläkävijä.
Eri tahojen lienee siis syytä kokoontua yhdessä miettimään ratkaisuja, jotka johtavat toimivaan markkinaehtoiseen malliin ja tavoitteen mukaiseen maaliin. Autokanta uudistuu tunnetusti hyvin hitaasti, joten odotteluun ei ole aikaa.
Lähteet: Moottori-lehden artikkelit; Tilastot Autoalan tiedotuskeskus, Trafi, Tilastokeskus
Teksti: Vesa Vainio
6.10.2017
Telakoiden tilauskirjat täyttyvät nyt nesteytettyä maakaasua käyttävistä aluksista.
Euroopan johtavia maita kaasutankkausasemien määrässä ovat Italia ja Saksa. Suomenkin tankkausverkosto kasvaa jo EU-tavoitteita vauhdikkaammin.
Turun biokaasulaitoksen laajennus on yksi Suomen hallituksen kärkihankkeista.