Uusiutuva biokaasu on polttoaineena suositumpaa kuin koskaan - lue mitkä tekijät vaikuttavat Gasumin liikennebiokaasun hinnan muodostumiseen

Biokaasu on erinomainen vaihtoehto teollisuuden ja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Kaasuautoilijat ovat syystäkin seuranneet kiinnostuneina biokaasun viimeaikaista hintakehitystä. Biokaasun hintaan vaikuttavat monet eri tekijät ja Gasumin tavoitteena on pitää uusiutuva biokaasu kilpailukykyisenä vaihtoehtona myös jatkossa. 

Täysin uusiutuva biokaasu on osoittautunut erinomaiseksi ja kustannustehokkaaksi polttoainevaihtoehdoksi, minkä myös kasvava joukko kaasuautoilijoita on iloksemme huomannut. Biokaasun liikennekäytöllä voidaan vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä jopa 90 prosenttia.  

Biokaasun hinta on ollut viime aikoina nousussa ja ymmärrän, että tämä on herättänyt kaasuautoilijoissa huolta. Aihe on meille Gasumilla erittäin tärkeä, sillä haluamme vähentää liikkumisen päästöjä merkittävästi. Koska aihe on ajankohtainen, niin on syytä hieman kerrata, mitkä tekijät vaikuttavat liikennebiokaasun hinnoitteluun.  

Gasumin kaasutankkausasemat ovat osa pohjoismaista kaasujärjestelmää, jonka kautta siirretään energiaa niin teollisuudelle, maa- ja meriliikenteelle kuin myös lämmöntuotantoon. Tuotanto- ja hankintakustannukset, jakelu, ylläpito, kaasun markkinatilanne, verot ja erilaiset maksut vaikuttavat kaikki siihen, paljonko kaasuautoilija polttoaineestaan tankilla maksaa.    

Viime aikoina voimakkaat muutokset energiamarkkinoilla ovat vaikuttaneet eurooppalaisen biokaasun markkinahintaan sekä näin myös Gasumin hankkiman ja tuottaman biokaasun hintaan. Energian hinnan kasvu ja kuljetuskustannukset ovat puolestaan nostaneet biokaasun tuotantokustannuksia.  

Biokaasu on kilpailukykyinen polttoaine 

Gasumin tavoitteena on pitää biokaasu kilpailukykyisenä vaihtoehtona verrattuna muihin polttoaineisiin myös jatkossa, jotta voimme saavuttaa kunnianhimoiset päästötavoitteemme. Biokaasun käyttöön kannustetaan myös laajemmin. Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2020 julkaisemassa Fossiilittoman liikenteen tiekartta -työryhmän loppuraportissa todetaan, että biokaasun liikennekäyttöä pitäisi lisätä huomattavasti. 

Energian hintakehitystä on kuitenkin vaikea ennustaa. Markkinamuutokset ovat nopeita ja Venäjän aloittaman sodan aiheuttamat muutokset vaikeuttavat entisestään tulevaisuuden hintakehitysarvioiden tekemistä.  

Gasumin kuluttajille myymän biokaasun hinta ei seuraa suoraan maakaasun tai muiden polttoaineiden hintoja. Globaalit energiamarkkinat liittyvät kyllä välillisesti toisiinsa hankinnan, eri asiakassegmenttien sekä markkina-alueiden kautta ja näin hintamuutokset yhtäällä usein heijastuvat myös toisiin energiamuotoihin.  

Gasum on kansainvälinen toimija, joka tuottaa biokaasua Pohjoismaissa ja hankkii sitä myös eurooppalaisilta kumppanilaitoksilta. Gasum myös jakelee biokaasua useissa maissa ja useille eri liiketoiminta-alueille.  

Biokaasun käyttöä liikennepolttoaineena tulee lisätä 

Euroopan unioni on päättänyt kaksinkertaistaa biokaasun tuotantomäärien tavoitetason, minkä seurauksena biokaasun tuotantomäärä pitäisi kymmenkertaistaa vuoteen 2030 mennessä. Tämä lisää kiinnostusta biokaasun tuotannon lisäämiseksi ja tuo suuria investointeja uusien biokaasulaitosten rakentamiseksi Euroopassa. Myös Gasumilla on useita biokaasulaitoshankkeita suunnitteilla, millä uskomme olevan myönteinen vaikutus hintakehitykseen.  

Gasumin tavoitteena on tuoda markkinoille vuodessa seitsemän terawattituntia (TWh) uusiutuvaa kaasua vuoteen 2027 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen mahdollistaa asiakkaillemme 1,8 miljoonan tonnin kumulatiivisen hiilidioksidisäästön. 

Tavoitteemme on jatkaa biokaasun liikennekäytön edistämistä myös tulevina vuosina. Myös suomalaiset ovat huomanneet kaasuautoilun edut: Suomessa on nyt jo yli 18 000 kaasulla kulkevaa ajoneuvoa.  

Myös kansalliset tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaiseman Fossiilittoman liikenteen tiekartta -loppuraportin esittämä tavoite on, että vuonna 2030 kotimaan liikenteessä käytetään 2,5 TWh vastaava määrä biokaasua. Tuolloin liikenteessä voisi olla jopa 145 000 kaasukäyttöistä ajoneuvoa.