Pirkka-jäätelöt valmistetaan biokaasulla

Tuukka Kaukoranta

Tehtaanjohtaja, Froneri Finland Oy

Turengin jäätelötehtaalla on valmistettu suomalaiseen makuun sopivaa jäätelöä vuodesta 1962.

Pirkka-jäätelöt kiertotalouden asialla

Päivittäistavarakauppojen hävikki on merkittävä biojätteen lähde. Kun virrat ohjataan biokaasun tuotantoon, saadaan energia talteen ja hyötykäyttöön, tehtaanjohtaja Tuukka Kaukoranta kiittää.

Miten Pirkka-jäätelöt valmistetaan?

Turengin jäätelötehdas valmistaa litran pakkauksissa neljää Pirkka-jäätelömakua: mango-melonia, laktoositonta vadelma-lakritsia sekä vaniljajäätelöä tavallisena ja laktoosittomana.

Jäätelöä syödään Suomessa eniten Euroopassa, noin 13 litraa per asukas. Esimerkiksi K-ruoka­kaupoista myytiin vuoden 2016 aikana lähes 2,9 miljoonaa litran vaniljajäätelöpakkausta. Kulutus jakautuu melko tasaisesti koko vuodelle.

Syksyllä 2017 Turengin tehtaalla on otettu käyttöön biokaasu. Pirkka-jäätelöt valmistetaan kokonaisuudessaan sitä hyödyntäen. Myös jäätelöpakkauksissa käytettävä kartonki valmistetaan biokaasulla Stora Enson Imatran tehtailla.

Miksi otitte biokaasun käyttöön jäätelötuotannossa?

Kuluttajilla on mahdollisuus ostopäätöksellään vaikuttaa ympäristöön. Pirkka-jäätelö on helppo valinta ympäristön puolesta. Kaupasta ei synny turhaa jätettä, ja jäätelötuotannon päästöt pienenevät biokaasua käyttämällä minimiin. Kotimaisuus on suomalaisille kuluttajille erittäin tärkeää niin jäätelöiden raaka-aineissa, energianlähteissä kuin tuotepakkauksessa.

Miten kiertotalous näkyy tehtaalla käytännössä?

Keskon keskusvaraston ja jo kahden­sadan K-ruokakaupan syömäkelvoton jäte kierrätetään biokaasun valmistukseen. Biokaasua käytetään myös Turengin jäätelötehtaalla tuotettavien Pirkka-jäätelöiden valmistuksen energiana.

Teksti: Päivi Maaniitty, kuvat: Lauri Rotko, Vesa Tyni ja Laura Vesa
15.12.2017

Tutustu myös näihin
Content image

Solujätteestä uusiutuvaksi biokaasuksi

DuPont Jämsänkoskella kiertotalous toteutuu käytännössä: entsyymien valmistuksesta syntyvä orgaaninen jäte on kierrätetty biokaasuksi jo vuosien ajan.

Lue lisää
Eerola-yhtiöt kiertotalouden ytimessä

Eerola-yhtiöt käyttävät ja tuottavat biokaasua

Ravintoloiden rasvakaivoihin kertyvä jäte muuntuu biokaasuksi, jota hyödynnetään edelleen Eerola-yhtiöiden jäteautoissa.

Lue lisää
Saarioisella biokaasu on ollut arkea pitkään

Saarioisella biokaasu on ollut arkea pitkään

Suunnittelusta huolimatta jätteen synnyltä ei voi välttyä kokonaan. Saarioisilla etsitään jatkuvasti uusia keinoja kierrättää syntyvän jätteen ravinteita.

Lue lisää