Kiinteähintaista autoilua taksiyrittäjille

Vaivaton, kilpailukykyinen ja kustannuksiltaan ennustettava sopimus jopa kolmeksi vuodeksi eteenpäin! Me takaamme bio- ja maakaasun kiinteään kuukausihintaan, jolloin sinä voit keskittyä olennaiseen.

 

Lue lisää

Gasum kannustaa taksiyrittäjiä siirtymään ympäristöystävälliseen kaasuautoiluun – vuosisäästöt jopa tuhansia euroja

Kaasuautoilu yleistyy jatkuvasti henkilöautoilijoiden ohella myös ammattiautoilijoiden piirissä. Tätä tukeakseen Gasum lanseerasi viime vuonna taksiyrittäjille kiinteähintaisen tankkausmallin. Mallin avulla taksiyrittäjä voi ennustaa polttoaineesta syntyvät kulunsa helposti pitkälle tulevaisuuteen.

Ari Riikonen on yksi Suomen 33:sta kaasutaksiyrittäjästä. Riikonen on ajanut kaasukäyttöisellä Skoda Octaviallaan jo yli 12 000 kilometriä – paljon Salon ja Turun väliä, mutta myös pidempiä matkoja esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentälle. Viimeisen kuukauden aikana Riikonen kertoo tankanneensa kaasua 13 kertaa, ja bensaa vain kolmesti.

"Kokemuksemme kaasuautoista taksikäytössä on ollut tähän mennessä todella positiivinen, ja tulevia autoja hankkiessamme tulemmekin todennäköisesti kasvattamaan juuri kaasuautojemme määrää. Sen ohella, että se on ympäristöystävällinen ja huokea valinta, on se myös mielestäni realistinen vaihtoehto Suomen olosuhteisiin esimerkiksi hybridiautoihin verrattuna", Riikonen sanoo.

Erityisesti Riikonen odottaa Salon Piihovin kaasutankkausaseman avautumista. Aseman sijainti varmistaa Riikoselle sen, että yhä laajempi maantieteellinen alue saadaan katettua kaasun voimin, ja tarve bensan käyttöön laskee edelleen.

"Tankkausasemaverkosto on jo kattava esimerkiksi Turun ja Helsingin väliä kulkiessa, mutta toki Salon tankkausasema tulee myös kannustamaan tällä alueella entistä laajemmin kaasun käyttöön. Suosittelen kaasutaksia harkitsevia yrittäjiä tutustumaan sen tarjoamiin etuihin – kuljettajalle kaasutaksi näyttäytyy aivan samanlaisena kuin muutkin autot, lukuun ottamatta ajotietokoneen toista polttoainemittaria ja kahta polttoainesäiliötä. Kaasun tankkauskin sujuu todella vaivattomasti", Riikonen kertoo.

Kaasutaksit yleistyvät liikenteessä

Biokaasun mahdollistamat päästövähennykset ovat suuria verrattuna fossiilisiin vaihtoehtoihin. Biokaasun palamisessa syntyy murto-osa lähipäästöjä, kuten typenoksideja ja pienhiukkaspäästöjä. Se on myös varmasti kotimainen polttoaine, jota tuotetaan kiertotalouden periaatteilla muun muassa biojätteistä. Myös maakaasu vähentää hiilidioksidipäästöjä – niitä syntyy ajoneuvokäytössä 25 prosenttia vähemmän verrattuna bensiiniin.

Viime vuonna lanseeratun kiinteähintaisen polttoainetarjouksen jälkeen yhä useampi taksiyrittäjä on siirtynyt ammattiajossaan kaasuautoihin. Kuten muukin kaasuautoilu Suomessa, määrä on nopeassa kasvussa. Tätä tukee osaltaan myös tankkausasemaverkoston laajentuminen entistä kattavammaksi. Kannustimia kuitenkin tarvitaan kuluttajille ja yrityksille kaasuautoilun kasvun tukemiseksi.

"Esimerkiksi hallituksen toimenpiteet liikennekaaren osalta helpottavat taksiyrittäjäksi siirtymistä. Tulevaisuudessa lupa taksiautoiluun heltiää helpommin, ja kaasu tarjoaakin niin nykyisille kuin uusillekin yrittäjille houkuttelevan mahdollisuuden kustannusten hillitsemiseen polttoaineen osalta. Parhaimmillaan säästöt ovat vuositasolla jopa tuhansia euroja", kertoo Gasumin myyntipäällikkö Heidi Kuoppala.

Onko yrityksesi kiinnostunut vaihtamaan kaasuautoon? Tutustu tarjouksiimme ja sinulle parhaiten sopiviin kaasuautomalleihin.

1.6.2018

Tutustu myös näihin
Content image
ARTIKKELI

Lentäjä valitsi kaasuauton arkiliikenteeseen

Romutuspalkkio vauhdittaa nyt kaasuautojen suosiota. Vuoden 2018 alussa voimaan tullut romutuspalkkio kannustaa kestäviin ympäristöratkaisuihin.

Lue lisää
Content image
ARTIKKELI

Kasvatamme kaasutankkausverkostoa 10 asemalla vuosittain

Tavoitteena on kehittää tankkausasemaverkostoa siten, että tankkaus on vaivatonta ja kätevää sekä jo olemassa oleville, että uusille kaasuautoilijoille.

Lue lisää
Content image
ARTIKKELI

Kartoitusta, suunnittelua, lupaprosesseja – Miten Gasumin asemahankkeet tyypillisesti etenevät?

Kaasutankkausaseman perustaminen vaatii paljon muutakin kuin itse aseman rakentamisen. Gasum kartoittaa jatkuvasti uusia mahdollisia sijainteja Pohjoismaissa...

Lue lisää