Vihreää ajo-opetusta Green Driversilla
Liikenneopettaja Heikki Rusanen perusti ekologisuutta painottavan Green Drivers -autokoulun vuonna 2009 Espooseen. Nyt Green Driversilla on neljä toimipistettä pääkaupunkiseudulla.
Rusasen autokoulussa ajetaan kaasukäyttöisillä henkilöautoilla, koska ne ovat ekologisia, käyttösäde on riittävän suuri ja polttoainekulut ovat pienemmät.
"Ja niihin tankkaamme aina kotimaista biokaasua."
Kiinnostaako kaasuauto?
Mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon kaasuautoa hankkiessa? Tutustu kaasuauton hankintaoppaaseemme.
Ekologinen ajotapa säästää rahan lisäksi myös ympäristöä. Liikenneopettaja Heikki Rusanen opastaa, kuinka ajat autolla taloudellisemmin ja ympäristöystävällisemmin.
Jo alle viiden asteen kelillä lämmitys kannattaa: polttoaine palaa puhtaammin kuin kylmässä koneessa ja pakokaasuja puhdistava katalysaattori toimii paremmin. Näin kulutus pienenee ja päästöt vähenevät.
Polttoaineen kulutus kasvaa moninkertaiseksi, jos ajaminen on yhtä jarruttelua, pysähtelyä ja kiihdyttämistä. Aja siis mahdollisimman tasaista vauhtia.
Kulutus on pienimmillään, kun vaihde on sopivan suuri, eli kun moottori on hiljaisimmillaan. Liian pienellä vaihteella moottori huutaa ja liian isolla murisee. Tasaisessa vauhdissa kierroslukumittarin pitäisi olla lähempänä ykköstä kuin kakkosta.
Nosta jalka kaasulta hyvissä ajoin. Kun kaasupoljin on ylhäällä, polttoaineen kulutus on nolla. Anna ilmanvastuksen, moottorin voimansiirtovastuksen ja renkaiden vierintävastuksen hidastaa vauhtia ja paina jarrua vasta lopuksi.
Turha tavara takakontissa kasvattaa auton massaa ja tarpeettomat suksiboksit katolla lisäävät ilmanvastusta. Näin myös polttoaineen kulutus kasvaa.
Vanha öljy ja tukkoinen öljynsuodatin lisäävät moottorin vastusta ja polttoaineen kulutusta. Vaihtamalla ne säännöllisesti pidennät auton käyttöikää ja parannat suorituskykyä. Öljyt on vaihdettava viimeistään autonvalmistajan ilmoittaman ajokilometrimäärän jälkeen.
Vajaapaineisissa renkaissa vierintävastus kasvaa, mikä lisää polttoaineen kulutusta. Rengaspaineet olisi syytä tarkastaa kerran kuussa.
Suomessa on vanha autokanta. Sen vuoksi autosi on ehkä viisasta vaihtaa vähäpäästöisempään malliin ja saada vanhan kärryn materiaalit kierrätykseen. Olkoonkin, että uuden auton valmistamiseen kuluu aina uutta energiaa.
Mitä kevyempi auto, sitä pienempi kulutus. Pieni auto sopii kaupunkiajoon, maantiellä iso on vakaampi ja turvallisempi.
Tarvitsetko omaa autoa päivittäin vai pärjäisitkö esimerkiksi yhteiskäyttöautolla? Ympäristön kannalta on paras, jos liikenteessä jo olevia autoja käytetään tehokkaasti, jolloin autojen määrä ei lisäänny.
Ympäristö kiittäisi, jos kaikki tankkaisivat uusiutuvaa biokaasua. Jos sinulla ei kuitenkaan ole vielä kaasuautoa, tankkaa mahdollisimman ekologista polttoainetta, esimerkiksi 95E10-bensiiniä. Se sisältää jopa kymmenen prosenttia uusiutuvaa etanolia ja soveltuu useimpiin autoihin. 98E5 taas sisältää vain enintään viisi prosenttia etanolia.
Julkaistu 21.3.2018
Päivitetty 27.10.2021