Tom Allen Senera toteuttaa energiaa säästäviä ratkaisuja pientaloissa, taloyhtiöissä ja kiinteistöissä, niin uudis- kuin saneerauskohteissa. Tyypillisiä ratkaisuja ovat maalämpö, ilma-vesilämpö ja lämmön talteenotto. Suunnittelun ja urakoinnin lisäksi yritys hoitaa huollon, valvonnan ja energiankäytön seurannan.
Tom Allen Senera toimii pääosin Etelä- ja Keski-Suomessa 60–70 henkilön voimin. Liikevaihtoa kertyy 20 miljoonaa euroa vuodessa.
Valitsemalla kaasun yritysajoneuvojesi polttoaineeksi vähennät polttoainekustannuksia ja pienennät yrityksesi hiilijalanjälkeä. Kaasuautoon voit tankata kotimaista biokaasua tai valita liikenteen edullisimman polttoaineen maakaasun.
Laadukkaita energiaratkaisuja tuottavan Tom Allen Seneran myyjät ajavat nyt asiakkaiden luo ympäristöystävällisesti biokaasulla. Kaasuautoilu on innostanut niin Tom Allen Seneran asiakkaita kuin työntekijöitä. Myyntijohtaja Teemu Hyrylle ja hänen tiimilleen on tärkeää pysyä ajan hermolla.
Maalämpöalan edelläkävijä Tom Allen ja energiaratkaisujen asiantuntija Senera yhdistivät voimansa liiketoimintakaupalla vuonna 2016. Yhdistymisen myötä myyntitapamme muuttui niin, että myyjämme vetävät asiakasprojektin alusta loppuun itse. Se tietää lisää liikkumista paikasta toiseen, ja tässä yhteydessä päivitimme myös matkustusohjeemme.
Noin kymmenelle energia-asiantuntijallemme kertyy yli 10 000 ajokilometriä vuodessa. Tarjosimme heille auton käyttöetua, johon tarttui seitsemän henkilöä. Halusimme myös uuden brändimme selkeästi näkyviin, joten kaikki uudet autot on teipattu yhdenmukaisesti.
Työssämme keskitymme tarjoamaan asiakkaillemme energiaa säästäviä ratkaisuja, jotka samalla vähentävät päästöjä ja kustannuksia. Samoja periaatteita noudatamme itsekin.
Tutkimme autoja valitessamme myös sähkövaihtoehtoa, joka tukisi liiketoimintaamme mainiosti. Skodan bensiinimallin tutustuessamme löysimme kuitenkin biokaasun mahdollisuudet. Siihen päätyminen oli lopulta luonnollinen valinta.
Kaasuauto on edullinen käyttää, ja kaasun tankkauspisteitä on toiminta-alueellamme riittävän kattavasti. Hyödynnämme Gasumin kotimaisen biokaasun 89 euron kuukausitarjousta täysimääräisesti.
On ollut hienoa havaita porukan innostus asiaan. Myyntipalaverimme alkavat aina kokemusten vertailulla: mikä on ajotuntuma, mikä on kulutus, kuinka pitkälle on kaasulla päästy.
Parhaimmillaan 15 kilon kaasumäärällä on päästy yli 400 kilometriä. Keskimäärin tuo lukema on 350. Itselleni on kilometrejä kertynyt parissa kuukaudessa jo 8 000. Ajomukavuus on vähintään yhtä hyvä kuin aiemmin.
Asiakkaamme ovat myös kiinnittäneet huomiota autoihimme. Asiakastapaamiset alkavat usein ajatustenvaihdolla energiatehokkaasta autoilusta, mikä sopii vallan hyvin meille.
Pysymme ajan hermolla ja seuraamme, miten tilanne kehittyy. Energiatehokkaita vaihtoehtoja on varmasti tarjolla yhä enemmän tulevaisuudessa.
Energiaa, ympäristöä ja euroja säästävien ratkaisujen toteuttaminen asiakkaille on jokapäiväistä työtämme, jonka koemme erittäin mielekkääksi. Se on meille omakohtainen asia, olemmepa sitten talossa tai tien päällä.
16.1.2018
Yrityksemme on tuonut maahan kaasuautoja muutaman vuoden, ja tarjolla olevista kahdesta kaasuautomallista Octavia on tällä hetkellä maamme myydyin kaasuauto.
Suomen IKEA-tavaratalot tuottavat yhdessä Gasumin kanssa biokaasua ravintoloidensa ruokahävikistä. IKEA haluaa olla vastuullisuuden edelläkävijä.
Remeo on kuljettanut jätteitä jo vuoden ajan kaasuautojen voimin. Autojen pieni kaasun kulutus ja hiljaisuus ovat yllättäneet positiivisesti.