Kaasuautoilijat säästävät sekä polttoainekustannuksissa että päästöissä
Kaasuauto on taloudellisen ja ympäristötietoisen kuluttajan valinta. Kaasutankin lisäksi autoissa on bensiinitankki, mikä tekee kaasuautosta huolettoman valinnan. Lue viisi hyvää syytä ajaa kilometrit kaasulla.
Alkuvuodesta 2019 kartoitimme kaasuautoilijoiden kokemuksia kyselyllä, jonka tarkoituksena oli kerätä tietoa muun muassa siitä, millaisilla kaasuautoilla suomalaiset kulkevat, keitä kyydissä on ja millaisia matkoja kaasulla ajetaan.
Vastaajien tärkeimmäksi kaasuauton hankkimisen syyksi nousi liikenteen päästöjen vähentäminen. Toiseksi tärkein peruste oli polttoaineen edullisuus ja kolmanneksi biokaasun kotimaisuus.
Valtaosa vastanneista on tuoreita kaasuauton omistajia, jotka ovat ajaneet alle 2 vuotta kaasulla. Vastanneista peräti 42 % on hankkinut kaasuauton viime vuonna. Viime vuonna rekisteröitiinkin tuplasti enemmän kaasu- ja kaasuhybridejä edelliseen vuoteen verrattuna.
Kaasuautoilijoiden määrä tulee kasvamaan entisestään, koska noin kolmasosa oman auton käyttäjistä aikoo Ilmastobarometri 2019 -tutkimuksen mukaan hankkia seuraavaksi kulkuneuvokseen vähäpäästöisen auton.
Yli puolelle kyselyyn vastanneista kaasuautoilijoista kertyy vuoden aikana 25 000–50 000 kilometriä auton mittariin. Tankkausasemamme palvelevat kaasuautoilijoita ympäri Suomea ja laajeneva asemaverkosto parantaa entisestään mahdollisuuksia kaasun liikennekäyttöön uusilla alueilla.
Tutustu kyselyymme vastanneeseen Helenaan, jonka keikkamatkat taittuvat ympäri Suomea fiksusti kaasulla.
Kaasuautoilijoiden tärkein motiivi on vaikuttaa liikenteen päästöihin. Maantieliikenteen osuus maamme kasvihuonekaasupäästöistä on noin viidennes, josta 9 % tulee henkilöautoilusta*.
Kyselymme vastaajista 85 % kertoo hankkineensa kaasuauton ympäristösyistä. Yksi heistä on Seat-kuski Markus, jonka kokemuksista kerrotaan täällä.
Kaasuautoilun edullisuus on yllättänyt monen autoilijan. Jos Nina olisi tiennyt biokaasun olevan niin edullista, hän olisi hankkinut kaasuauton jo paljon aikaisemmin. Hän sanoo kaasuauton säästävän etelänmatkan verran vuodessa. Lue lisää Ninan kokemuksista kaasu-Audilla.
* Lähde: Ympäristökeskus
Kaasuautoilijat säästävät sekä polttoainekustannuksissa että päästöissä
Kaasuauto on taloudellisen ja ympäristötietoisen kuluttajan valinta. Kaasutankin lisäksi autoissa on bensiinitankki, mikä tekee kaasuautosta huolettoman valinnan. Lue viisi hyvää syytä ajaa kilometrit kaasulla.