Annastiina Koskela, Imatra

”Olisinpa tiennyt, että kaasuautoillen voi tehdä helposti hyvää ympäristölle.”

Perheeseen kuuluvat aviomies, kolme lasta ja koira.

Auto: SEAT Leon


Haluaisitko sinäkin autoilla ekologisemmin?

 

Lue lisää

Kaasuauto on ekologinen ja tuo selvää säästöä

Päivittäinen 80 kilometrin työmatka Imatralta Lappeenrantaan sai Annastiinan tutkailemaan vaihtoehtoja bensalla kulkevalle autolle. Perhe vaihtoi kaasuautoon, jonka jälkeen työmatkoista tuli sekä ekologisempia että tuntuvasti aiempaa edullisempia.

Annastiinan perhe tarvitsee autoa päivittäin. Ajopelin vaihtoon alun perin inspiroinut pitkä työmatka on lyhentynyt, mutta perheen ykkösautona toimivalle kaasuautolle kertyy silti kilometrejä. Päivittäiset työmatkat, kolmen lapsen harrastukset, arkipäiväiset askareet ja lomareissut pitävät huolen siitä, että mittarilukema kasvaa noin 25 000 kilometrillä vuodessa.

Toive edullisemmasta ajamisesta ja halu tehdä oma osansa hyvinvoivan ympäristön eteen saivat Annastiinan tutustumaan kaasuautoiluun. Toden teolla kiinnostus kasvoi, kun hänen silmänsä osuivat mielenkiintoiseen artikkeliin kaasuautoista. Miehensä kanssa hän pohti itselle parasta tapaa tehdä perheen autoilusta kaikin tavoin säästeliäämpää

Pariskunta selvitteli ensin kakkosauton muuntamista kaasuautoksi, mutta lopulta mieluisin tapa vaihtaa kaasuun löytyi autokaupasta Kouvolasta, yli sadan kilometrin päässä kotoa.

Palvelukokemus sinetöi kaasuauton ostopäätöksen

Kaasuauton ostaminen oli Annastiinasta lopulta helppo ja onnistunut kokemus. Valinnan tekemisessä tukena oli kaasuautot läpikotaisin tunteva automyyjä.

”Se taisi olla reissu Tykkimäelle, kun päätimme mennä katsomaan kaasuautotarjontaa Kouvolassa. Olimme kiinnostuneita ostamaan SEAT-kaasuauton ja siellä oli mahdollisuus päästä koeajolle. Yllätykseksemme paikalla oli erinomainen myyjä, jolla oli aikaa kertoa aivan kaikki kaasuautoilusta”, Annastiina muistelee.

Koska Annastiinan perheellä on kokoa kahden vanhemman ja kolmen lapsen verran, valitun auton sopivuus kaikkiin perheen tarpeisiin piti myös testata. Autokauppaan suunnattiin siksi uudelleen kolmen lapsen turvaistuinten ja yksien rattaiden kanssa sen varmistamiseksi, että ne todella mahtuvat autoon.

”Kun kaikki mahtuivat sisälle, päätimme ostaa auton. Hyvin me olemme mahtuneet. Takakontti on ihan pikkuisen perinteistä matalampi, mutta ei sitä edes huomaa silmämääräisesti”, Annastiina kertoo.

Uuden autonsa lisäksi Annastiinan perhe sai automyyjältä myös tervetullutta apua sujuvaan alkuun pääsemiseksi.

”Kun kaupat oli tehty, myyjä kysyi vielä, haluammeko, että hän tulee mukaan näyttämään, miten kaasuauto tankataan. Kaasutankkausasemalle ei ollutkaan sieltä ihan lyhyt matka ja oli mahtavaa, että hän halusi silti auttaa meidät kaasuautoilun alkuun. Olisimme todennäköisesti ihmetelleet hiukan ensimmäisellä tankkauskerralla, miten kaasua tankataan, mutta sehän oli uskomattoman helppoa ja vaivatonta – aivan kuten automyyjä sen meille näytti”, Annastiina toteaa hymyillen.

Ekologisuus ja helppokäyttöisyys parhaita puolia

Puolentoista vuoden kaasuautoilun jälkeen Annastiina ei keksi valinnastaan mitään kielteistä sanottavaa. Talven kovilla pakkasillakin autoilu on sujunut ongelmitta. Annastiinalle onkin tärkeää autoilun helppous yhdistettynä ympäristöystävällisyyteen. Selkeä arkinen etu itselle on esimerkiksi se, että lähin kaasutankkausasema sijaitsee vain 2,5 kilometrin päässä kotoa.

”Yhdellä tankkauksella saan ajaa edullisesti yli 400 kilometriä. Ei tarvitse etsiä sähkötolppaa ja kytkeä autoa piuhan päähän, kuten sähköauton kanssa pitäisi. Kaasuautolla voin ajaa huoletta.”

Annastiinalle puhtaimmalla mahdollisella polttoaineella ajamisen ympäristöystävällisyys oli yhtä painava syy kuin biokaasulla ajaessa säästyvät eurot. Kaasuautoilusta on konkreettista hyötyä paitsi nyt myös tulevaisuudessa.

”Minulla on kolme lasta. Kun katson maailman uutisia, omien valintojeni ekologisuudella on väliä. Jos voin jättää heille vähän paremman maailman, teen sen mielelläni.”

Lue myös:

Laske kuinka paljon päästösi vähenevät biokaasulla

Kaipaatko lisätietoa kaasuautoilusta? Tutustu tietopakettiin.

30.3.2021