Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
13.07.2015
Euroopan komissio on myöntänyt 2,65 miljoonan euron tuen Gasumin hankkeelle, jossa selvitetään uudenlaisen LNG-tankkausasemaverkoston kehitysmahdollisuuksia raskaan maantieliikenteen käyttöön. Hankkeen myötä Gasum rakentaa neljä pilottiasemaa TEN-T -ydinverkon alueelle Helsinkiin, Vantaalle, Turkuun ja Jyväskylään. Gasum kehittää aktiivisesti bio- ja maakaasun tankkausasemaverkostoa, ja tavoitteena on lisätä yhtiön omien tankkausasemien lukumäärää noin 35 uudella asemalla seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Gasum on sitoutunut vahvasti kaasuautoilun kehittämiseen. Puhtaan ja edullisen liikennekaasun kysyntä kasvaa voimakkaasti koko ajan, ja laajeneva kaasuajoneuvotarjonta sekä asemaverkosto parantavat entisestään mahdollisuuksia siirtyä liikennekaasujen käyttöön. Nykyisin paineistettua maakaasua (CNG) käytetään bussien ja henkilö- ja pakettiautojen polttoaineena. Myönnetty EU-tuki mahdollistaa maakaasun käyttömahdollisuuden laajentamisen myös raskaaseen liikenteeseen nesteytetyn maakaasun (LNG) avulla. Nyt rakentuva infrastruktuuri mahdollistaa myös nesteytetyn biokaasun käytön raskaassa liikenteessä.
Gasum haki Verkkojen Eurooppa (Connecting Europe Facility) -tukea LNG/L-CNG -tankkausasemaverkoston mahdollisuuksien selvittämiseen ja neljän pilottiaseman toteutukseen. Myönteinen tukipäätös mahdollistaa hankkeen toteutumisen ja pilottitankkausasemien rakentamisen seuraavan kahden vuoden aikana Helsinkiin, Vantaalle, Turkuun ja Jyväskylään. Hankkeen kokonaiskustannukseksi on arvioitu 5,3 miljoonaa euroa.
Gasumin hankkeen tarkoituksena on selvittää alueellinen markkinapotentiaali, optimaalinen tekninen toteutus sekä soveltuva toimintamalli liikennetankkausasemaverkoston kehittämiseksi nykyisen kaasuverkoston ulkopuolella. Yhtiön hanke palvelee TEN-T -ydinverkkoa, 2014/94/EU-direktiivin tavoitteiden täytäntöönpanoa Suomessa sekä vaihtoehtoisten käyttövoimien markkinoiden kehittymistä maantieliikenteessä.
Suomessa on tällä hetkellä 24 julkisessa käytössä olevaa kaasutankkausasemaa, joista 18 on Gasumin omistamia. Gasum rakentaa uusia tankkausasemia kysynnän kehittymisen mukaan. Tavoitteena on lisätä omien tankkausasemien lukumäärää noin 35 uudella asemalla seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Kaikilta Gasumin julkisilta tankkausasemilta on mahdollista tankata sekä maa- että biokaasua. Maakaasu on liikenteen edullisin polttoaine. Gasum-biokaasu on täysin uusiutuvaa ja kotimaista, ja se on ainoa Suomessa myytävä liikennepolttoaine, jolle on myönnetty sekä pohjoismainen Joutsenmerkki että Avainlippu-tunnus.
Lisätiedot:
Jussi Vainikka, liiketoiminnan kehityspäällikkö, Biokaasu- ja liikenneratkaisut, Gasum Oy puh. 020 44 78 531, jussi.vainikka(a)gasum.fi