Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
30.11.2015
Gasumin joululahjoituksen kohteeksi 2014 valikoitui UFF:n ja ulkoministeriön tukema biokaasuhanke, jonka tiimoilta lahjoitamme viidelle perheelle biokaasulaitokset. Hankkeen etenimistä seurataan Intiasta saapuvien kirjeiden avulla. Vuorossa on Mathuresh Gurjatin vaimon Rajanti Devin ajatuksia biokaasulaitoksen hankinnasta.
Olen Rajanti Devi, Mathuresh Gurjarin vaimo Gaddarwadan kylästä Bandikuin korttelista Dausan alueelta Rajasthanista. Perheeni elinkeinoina ovat ainoastaan maatalous ja karjanhoito. Perheessäni on yhdeksän jäsentä ja omistamme kahdeksan eläintä sekä viisi hehtaaria viljelysmaata. Humana People to People – järjestön (HPPI) tuella rakensimme biokaasulaitoksen perheeni käyttöön maaliskuussa 2015. Olen hyvin iloinen laitoksen käyttöönotosta, ja HPPI projektihenkilöstön ohjeiden mukaisesti perheeni käyttää nykyään keittiön liedessä saasteetonta ja hajutonta kaasua.
Uusi tekniikka on helpottunut minua kotitalousaskareiden kanssa. Aiemmin heräsin aamuisin kello 04.00, ja työskentelin illalla kello 23.00 saakka. Suurin osa ajastani kului polttopuiden keräämiseen, lantakakkujen valmistamiseen ja ruoanlaittoon jne. Tunsin itseni usein väsyneeksi ja turhautuneeksi. Pahimpaan väsymykseen otin särkylääkkeitä, jotta pystyin jatkamaan työskentelyä.
Biokaasulaitoksen rakentamisen jälkeen olen pystynyt tekemään kaikki keittiöön liittyvät työt paljon helpommin. Keittiö on nykyään savutonpaikka, ja ruoanlaittaminen on paljon helpompaa, kun savu ei ärsytä silmiä eikä kurkku enää tule kipeäksi savun johdosta. Biokaasulaitoksen ansiosta minun ei tarvitse enää uuvuttaa itseäni polttopuiden keräämisellä ja lantakakkujen valmistamisella. Myös ruoan valmistaminen itsessään on nopeampaa ja helpompaa biokaasun ansiosta. Ruoanlaitossa säästämäni ajan voin hyödyntää avustamallani miestäni maataloustoiminnassa. Biokaasulaitoksen rakentaminen on helpottanut minun fyysisistä ja psyykkistä kuormitusta.
Biokaasun tuotannosta tuleva liete on typpipitoista, sen tuottaminen on ilmaista biokaasulaitoksessa, ja käytämme lietteen omalla pellollamme. Liete ei ole ainoastaan lisännyt pellon tuottoa, vaan se on myös vähentänyt kuluja kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön osalta.
Suuri kiitos HPPI-järjestölle ja Gasumille, jotka ovat mahdollistaneet meille tekniikan.