Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
18.06.2016
Gasum järjesti tukkumyynnin asiakkailleen seminaarin maakaasun hinnoittelun suuntaviivoista ja uudistuvasta maakaasumarkkinalaista. Tilaisuus järjestettiin viihtyisässä Helsingin Musiikkitalossa kesäkuussa.
Seminaarin avasi maakaasuliiketoiminnan johtaja Jouni Haikarainen kertomalla syksyllä hyväksyntään tulevasta maakaasumarkkinalaista, jonka keskeiset muutosehdotukset liittyvät kaasun tasehallintaan ja -selvitykseen, siirto- ja toimitusvelvollisuuteen sekä syöttö-ottojärjestelmään.
Tammikuussa julkistettu lakiehdotus on ollut lausuntokierroksella ja alun perin sen käsittely eduskunnassa oli tarkoitus olla jo kevään aikana. Käsittelyaikataulu on siirtynyt eduskunnan syysistuntokaudelle, mutta edelleen tavoitteena lain voimaantulo vuoden 2017 alusta siten, että siirtymäkauden markkinasäännöt tulisivat voimaan 2018 alusta. Uuden lain ja markkinasääntöjen myötä käytännöt kaasumarkkinoilla tulevat jonkun verran muuttumaan, mm. taseselvitysjakso muuttuu vuorokaudeksi nykyisestä tunnin jaksosta.
Gasum on aloittanut markkinasääntöjen laadinnan ja tarvittavien muutosten suunnittelun siten, että muutokset ja niistä viestintä markkinaosapuolille ja muille sidosryhmille voidaan toteuttaa pian lain hyväksynnän jälkeen. Tavoitteemme on toteuttaa muutokset kustannustehokkaasti ja mahdollisimman pienin muutoksin asiakkaan näkökulmasta. Uudessa markkinamallissa kaasun siirto perustuu syöttö-otto järjestelmään ja kaasuenergian osalta kauppaa käydään ns. virtuaalisessa markkinapaikassa (VTP). Kauppaa voidaan käydä joko kahdenvälisesti tai Kaasupörssissä.
Kaikki kaasukaupat ilmoitetaan virtuaaliseen markkinapaikkaan, jossa kaupat täsmäytetään. Jatkossa kaasun hankinnassa on periaatteessa kaksi erilaista mallia. Niin sanottu omatoimimalli, jossa asiakas ostaa kaasun VTP:ssä ja vastaa itse omasta taseestaan ja tarvittavan siirtokapasiteetin varaamisesta. Toinen vaihtoehto on täyden palvelun malli, jossa asiakas ostaa kaasun kokonaistoimituksesta pitäen sisällään siirron ja energian. Tällöin kaasun toimittaja vastaa asiakkaansa puolesta kaasutaseesta ja tarvittavan siirtokapasiteetin varaamisesta.
Maakaasumarkkinalain lopullinen sisältö on vielä auki ja sen lisäksi tarvitaan myös tarkentavia asetuksia, määräyksiä ja sääntöjä siirron ja jakelun tariffeihin, suunnitellun siirtokapasiteetin käyttöön sekä kaupankäyntiin liittyviin ilmoittamismenettelyihin, tasehallintaan ja taseselvitykseen, järjestelmäpalveluiden toimittamiseen sekä lupa- ja rekisteröintiasioihin liittyen.
Gasumin maakaasun riskienhallintayksikön päällikkö Anna Paronen kertoi maakaasun hinnoittelurakenteen kehittämisestä vuodelle 2017. Lähtökohtana suunnitelmille on ollut maakaasumarkkinalain muutosesitys sekä asiakastoiveet ja -palaute. Kehitysideoita on kerätty kevään ajan hinnoittelupajoissa, joissa on ollut edustajia eri asiakassegmenteistä.
Keskeisin muutosesitys liittyy joustavuuden lisäämiseen kaasun hankinnassa. Tätä varten yleistariffissa otetaan käyttöön vuosi- ja kuukausituotteen rinnalla viikkotuote, josta on saatu hyvää palautetta tämän kevään koemarkkinoinnissa. Samanaikaisesti energian myynnin tuotevalikoimasta on tarkoitus poistaa joustokaasu. Siirron puolella selvitetään myös mahdollisuutta joustojen lisäämiseen. Yksi vielä selvityksen alla oleva elementti on siirtotehon tilaamisen mahdollistaminen vuotta lyhemmälle ajanjaksolle. Samalla luovuttaisiin ennakkosiirrosta, mikä on edessä mentäessä kohti uudistuvaa maakaasumarkkinaa, jossa myynnin ja siirron välillä ei saa olla linkitystä.
Suuremmat rakenteelliset muutokset siirtotariffiin tehdään vasta, kun uuden maakaasumarkkinalain sisältö on vahvistunut. Tariffimuutokset eivät koske Pienkulutustariffia, joka säilyy ennallaan yksinkertaisena ja vaivattomana maakaasun hankintatapana pienemmille asiakkaille.
Tilaisuuden lopuksi myyntijohtaja Ville Pesonen piti värikkään esityksen Gasumin ja kaasun tulevaisuuden visioista liittyen mm. kaasuekosysteemiin ja kiertotalouteen. Samalla hän haastoi asiakkaat mukaan osaksi tätä tarinaa. Lisää keskusteluja käytiin buffet-pöydän äärellä esitysten herättämistä kysymyksistä. Positiivista palautetta tuli erityisesti viikkotuotteen tuomasta joustavuudesta hankintaan uudessa tariffissa.
Kiitämme lämpimästi kaikkia tilaisuuteen osallistuneita!