Aleksi Pirvola

Töihin Gasumille?

Lue meistä työnantajana ja pidä silmällä avoimia työpaikkoja.

 

Lue lisää

"Bioenergia-ala kiinnostaa ja Gasum on siinä tietenkin iso toimija"

Jaa:

Gasum on ehtinyt tulla tutuksi 21-vuotiaalle Aleksi Pirvolalle. Aalto-yliopistossa energia- ja ympäristötekniikkaa opiskeleva Aleksi on toista kesää töissä Gasumin strategiayksikössä ja hän on tehnyt myös kandityönsä Gasumille.

”Osallistuin myös vuonna 2014 Gasumin innovaatiokilpailuun ja tiimimme pääsi 10 parhaan joukkoon,” Aleksi kertoo.

Etenkin hyvä työporukka on saanut Aleksin viihtymään Gasumilla:

”Olen viihtynyt tosi hyvin, täällä on saman henkistä ja nuorekasta porukkaa”, hän kuvailee.

Aleksin vastuualueena on dokumentinhallinta. Myös tulevaisuuden mahdollisuudet Gasumilla kiinnostavat Aalto-yliopistossa opiskelevaa Aleksia.

”Bioenergia-ala kiinnostaa ja Gasum on siinä tietenkin iso toimija”, hän perustelee.

Aleksi harrastaa jääkiekkoa ja hän on päässyt pelaamaan suosikkilajiaan myös Gasumin lätkävuoroissa.

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Lue lisää Sulje