Mia Nykänen

Töihin Gasumille?

Lue meistä työnantajana ja pidä silmällä avoimia työpaikkoja.

 

Lue lisää

"Gasumilla kaikki on sujunyt hyvin alusta asti"

Jaa:

24-vuotias Mia Nykänen opiskelee kauppatieteiden maisteriksi Åbo Akademissa ja hänellä on jo takataskussaan tradenomin tutkinto. Mia aloitti kesätyöt Gasumin talousyksikössä toukokuussa 2017. Puhtaaseen energiaan panostava yritys oli hänelle mieluisa valinta kesätyöpaikaksi: 

”Kiinnostus ekologisuuteen ja energia-alaan saivat minut hakemaan Gasumille”, Mia kertoo.

Mian toimenkuvaan kuuluvat laskutus ja myyntireskontran hoitaminen. Hän kertoo viihtyneensä uudessa työssä heti ensimmäisistä viikoista lähtien:

”Tosi hyvin olen viihtynyt. Ensimmäiset viikot uudessa työssä voivat joskus olla haasteellisempia, mutta Gasumilla kaikki on sujunut hyvin alusta asti. Muut työntekijät ovat olleet kivoja ja ottaneet minut hyvin vastaan”, Mia kuvailee.

Mian tavoitteena on saada kesätyöstä hyvää kokemusta ja tutustua kesän aikana paremmin työkavereihin Gasumilla. Hän kertoo pitävänsä oven auki Gasumille myös tulevaisuudessa:

”Valmistun vuoden päästä ja voisin kuvitella Gasumin tulevana työnantajana.”

Hiljattain Helsinkiin muuttanut Mia aikoo tutustua kesällä kaupungin tarjontaan:

”Tämä on ensimmäinen kesäni helsinkiläisenä ja haluan katsoa mitä Helsingillä on annettavaa.”

Asiakaspalvelussamme on ruuhkaa

Lue lisää Sulje