Anneli Hautaniemi
Saarioisten laatu- ja vastuullisuusjohtaja
Saarioinen on 60 vuotta toiminut suomalainen perheyritys ja valmisruokatalo.
Saarioisten tuottamasta jätteestä 67 prosenttia oli biojätettä vuonna 2016. Siitä tuotettiin biokaasua noin 400 000 m3. Tuotetulla sähköllä ja lämmöllä lämmittäisi vuositasolla noin 170 omakotitaloa.
Kaasu on aina puhdas, turvallinen ja joustava valinta teollisuuden ja yritysten valmistusprosessien energiaksi. Me autamme löytämään yrityksellesi sopivimman ratkaisun!
Suunnittelusta huolimatta jätteen synnyltä ei voi suuressa elintarvikeyhtiössä välttyä kokonaan. Saarioisilla etsitäänkin jatkuvasti uusia keinoja kierrättää syntyvän jätteen ravinteita.
Kaikesta Saarioisten tuottamasta jätteestä 81 prosenttia menee kiertoon, muut käytetään energiantuotantoon polttamalla. Biojätteestä 40 prosenttia menee rehuksi, lopuista tehdään biokaasua. Meillä on kolme tehdasta Suomessa: Kangasalla, Valkeakoskella ja Huittisissa. Virossa on yksi tehdas. Myös Viron tehtaamme kuuluu vuonna 2003 saamamme ympäristösertifikaatin piiriin.
Biojätteestämme on tehty biokaasua jo vuosia. En edes muista kuinka kauan.
Intresseissämme on järjestää jätehuoltomme mahdollisimman kustannustehokkaasti ja kiertotalous huomioiden. Jäte on kustannus, jonka tehokas hoitaminen on meille eduksi.
Biojätettä syntyy erilaisissa tuotannon vaiheissa, vaikka sen syntymistä pyrimme kaikin tavoin välttämään. Esimerkiksi vialliset tuotteet päätyvät biojätteeseen. Niitä voivat olla liian tummaksi paistuneet laatikot tai muut selkeät valmistusvirhetuotteet. Teemme lasagnelevyt itse, ja niiden leikkuujäte joutuu biojätteeseen. Konerikkotapauksissa ja laitteiden puhdistuksessa syntyy myös biojätettä.
Trendi on, että biojätteestä pitäisi pystyä erottelemaan jakeita, jotka saataisiin ravinteina kiertoon. Biojäte koostuu ruokajätteestä, jossa on esimerkiksi porkkanaa, lanttua ja perunaa tai toisaalta lihaa, maitoa ja juustoa.
Tulevaisuudessa on mahdollista, että löytyy jokin teollisuudenala, joka voi hyödyntää jotakin tiettyä, jätteestä erotettua jaetta tuotannossaan. Toivottavasti se on seuraava askel.
Teksti: Päivi Maaniitty, kuvat: Lauri Rotko, Vesa Tyni ja Laura Vesa
13.12.2017
DuPont Jämsänkoskella kiertotalous toteutuu käytännössä: entsyymien valmistuksesta syntyvä orgaaninen jäte on kierrätetty biokaasuksi jo vuosien ajan.
Päivittäistavarakauppojen hävikki on merkittävä biojätteen lähde. Kun virrat ohjataan biokaasun tuotantoon, saadaan energia talteen ja hyötykäyttöön.
Ravintoloiden rasvakaivoihin kertyvä jäte muuntuu biokaasuksi, jota hyödynnetään edelleen Eerola-yhtiöiden jäteautoissa.