Jätteestä energiaksi
Biokaasun tuotanto on kestävä ja kokonaisvaltainen tapa hyödyntää yrityksen tai yhteisön toiminnassa syntyvät biohajoavat jakeet.
Tehdäänkö sinunkin yrityksesi biohajoavista jätteistä uusiutuvaa energiaa?
Lue lisää
Lidlin biojätteet kierrätetään biokaasuksi, jota yhtiö käyttää polttoaineena uudessa kaasurekassaan. Samalla Lidl tähtää hiilineutraaliksi ruokakaupaksi.
Lidl tuottaa ruokakauppojensa biojätteistä biokaasua yhteistyössä Gasumin kanssa. Lisäksi päivittäistavaraketju vahvistaa kuljetuskalustoaan kaasukäyttöisellä rekalla, jonka käyttövoimana on biokaasu.
Biokaasurekka kuljettaa jatkossa tuotteita Lidlin uudesta Järvenpään jakelukeskuksesta Etelä-Suomen myymälöihin. Takaisin tullessaan se tuo mukanaan kierrätysjaetta myymälöistä.
– Biokaasun tankkauspisteet ovat tärkeitä toiminnan laajentumisen kannalta. Pääkaupunkiseudulla tankkauspisteitä on paljon. Siksi rekka kulkee tällä alueella, kertoo Lidlin kiinteistö- ja kehitysjohtaja Virpi Kaikkonen.
Jokaiseen Lidlin myymälään kuljetetaan uutta tavaraa ja elintarvikkeita päivittäin. Lidlillä on kolme jakelukeskusta: yksi Laukaalla, yksi Janakkalassa ja nyt uusin Järvenpäässä.
Tehokkuuteen ja kuljetusten hiilijalanjäljen pienentämiseen pyritään pitämällä rekkojen täyttöaste mahdollisimman suurena. Ne vievät myytäviä tuotteita mennessään ja tuovat myymälöiden kierrätysjakeita tullessaan.
– Jakelukeskuksemme toimivat myös kierrätyskeskuksina. Kierrätämme muun muassa muovit, pullot, pahvit ja biojätteet. Ne pakataan erilaisiin säkkeihin ja astioihin ja tuodaan jakelurekalla takaisin jakelukeskuksiin, joissa ne paalataan ja tiivistetään kierrätystä varten, Kaikkonen kertoo.
Kun hyötyjakeet kierrätetään, jää vain pieni määrä sekajätettä.
– Meille riittää muutama sekajäteastia päivittäistavarakaupan jätekatoksessa, ja sekin on jo ylimitoitettua. Käytännössä ne ovat asiakkaiden roskiksiin laittamaa jätettä varten, jota ei pystytä kunnolla kierrättämään. Pullonpalautuspisteistä kuitenkin löytyy lajittelupisteet myös esimerkiksi pahville ja paristoille. Tämä kaikki on aika isoa vastuullisuutta ja ekologisuutta päivittäistavarakaupassa, Kaikkonen toteaa.
Lidlin tavoitteena on edelleen kasvattaa myymäläverkostoaan Suomessa. Uusi Järvenpään jakelukeskus lisää varastotilaa yli kolmasosalla nykyisestään. Järvenpäässä on erityisen reilusti kylmätilaa.
– Toimimme alueilla pitkäjänteisesti ja lähtökohtaisesti omissa tiloissamme, Kaikkonen kertoo.
Vastuullisuuteen liittyviä uusiakin avauksia on Kaikkosen mukaan luvassa. Yhtiö pyrkii hiilineutraalisuuteen ja uusiutuvien energianlähteiden käyttöön. Ympäristöystävällisyyttä halutaan välittää myös asiakkaille päin.
– Kuluttajien valveutuneisuus on tunnistettavissa, ja se on hyvä asia. Meidän on pystyttävä ruokakauppana huomioimaan asiakkaamme odotukset paitsi kaupan hyllyllä, myös omassa toiminnassamme.
Vastuullisuuden merkitys Lidlin toiminnassa on Kaikkosen mukaan ylipäätään suuri. Vastuullisuus ohjaa myös päätöksentekoa.
Yhtiöllä ei ole vastuullisuusjohtajaa, koska tiimeissä jokainen huolehtii vastuullisuuden toteutumisesta omalla alueellaan. Kaikkosen tontille kuuluvat käyttöomaisuus, myymälöiden ja jakelukeskusten liikepaikkahankinta, rakentaminen ja konseptointi sekä työsuojelu.
Kaikkia kannustetaan ekologiseen ajatteluun ja uusien, energiaa säästävien avausten tekoon. Parhaista ideoista palkitaan.
– Meillä oli vastikään kampanja, jossa käyttökelpoisesta energiansäästövinkistä sai yhden palkallisen vapaapäivän. Työntekijät tietävät parhaiten, missä käytännön asioissa olisi parantamisen varaa. Yksi hiljattain toteutettu idea on vedettömät pisuaarit. Sen keksi eräs Vaasan myymälän työntekijä, Kaikkonen kertoo.
Järvenpään jakelukeskuksen katolla on 1 600 aurinkokennoa, joiden keräämää energiaa saadaan talteen myös myöhempää käyttöä varten. Kylmävarastojen tuottamalla lauhdelämmöllä lämmitetään noin 500 järvenpääläisen kotitalouden käyttövedet.
Aurinkokennot on jo kolmessa Lidlin myymälässä.
– Ensi vuonna aurinkokennoja aiotaan pystyttää lisää. Aurinkoenergian käyttö on kannattava investointi. Ensimmäiset kennot asensimme Turku Länsikeskukseen. Siellä vuositason säästö on noin 30 prosenttia sähkökuluista.
Maksuttomia sähköautojen latauspisteitä on seitsemässä myymälässä, pääkonttorissa Espoossa sekä Järvenpään jakelukeskuksessa.
12.12.2018
Päivittäistavarakauppojen hävikki on merkittävä biojätteen lähde. Kun virrat ohjataan biokaasun tuotantoon, saadaan energia talteen ja hyötykäyttöön.
Ravintoloiden rasvakaivoihin kertyvä jäte muuntuu biokaasuksi, jota hyödynnetään edelleen Eerola-yhtiöiden jäteautoissa.
Suunnittelusta huolimatta jätteen synnyltä ei voi välttyä kokonaan. Saarioisilla etsitään jatkuvasti uusia keinoja kierrättää syntyvän jätteen ravinteita.