Juha Ala-Huikku

Juha Ala-Huikku

Yhteiskuntasuhdepäällikkö
p. 044 522 2181
juha.ala-huikku@gasum.com

Kaasun kilpailukyvystä on pidettävä huolta avautuvalla markkinalla

Kotimaisella kaasumarkkinalla valmistaudutaan parhaillaan historialliseen muutokseen, kun putkikaasumarkkina avautuu vuoden 2020 alussa. Gasumin johdolla on toteutettu perusteellinen valmistautumisprosessi avoimeen markkinaan siirtymiseksi. Kyseessä ei ole ollut mikään yksinkertainen projekti, sillä avautuva markkina edellyttää alan sopimat säännöt ja toimintatavat. Näitä on viimeisten parin vuoden aikana työstetty tiiviisti yhdessä yhteistyössä kaasunkäyttäjien, valtionhallinnon ja eri sidosryhmien kanssa.

Erityisesti valtiovalta on tehnyt mittavasti työtä markkinan avaamisen eteen. Suomen ja Viron yhdistävä Balticconnector-yhdysputki on rakennettu mittavan EU-tuen sekä valtion pääomituksen avulla, suomalais-baltialaisen kaasumarkkinan rakentaminen on ollut vahvasti poliittisten päättäjien puheissa ja virkamiehet ovat paiskineet töitä vuorotta markkinan avaamisen sekä markkinaintegraation edistämiseksi. Tämä on osaltaan johtanut osaltaan siihen, että toimijoiden keskuudessa odotukset avautuvaa markkinaa ja kaasun tulevaisuutta kohtaan ovat korkealla.

Markkinan avautumisen luoman innostuksen ja mielikuvien taustalle on kuitenkin jäänyt se tosiasia, että samanaikaisesti kotimaisen energiapolitiikan tulisi edistää myös käytännössä kaasun käyttöä.

Maakaasun kulutus Suomessa on lähes puolittunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Siihen on johtanut kotimainen energia- ja ilmastopolitiikka sekä erityisesti kotimainen energiaverotus – maakaasun vero on noussut yli 1 000 prosentilla sitten vuoden 2010 ja lisää lienee luvassa. Markkinan avaamisen tai markkinaintegraation tuomat hyödyt jäävät vääjäämättä saavuttamatta, jos samanaikaisesti kaasun käyttöä kuritetaan jatkuvin veronkorotuksin tai heikentämällä muuten kaasun kilpailukykyä.

Kotimaisen energiapolitiikan pitkäjänteisyydelle ei löydy perusteita, mikäli vasemmalla kädellä kehitetään avautuvaa kaasumarkkinaa ja samaan aikaan oikealla kädellä pyritään verottamaan se hengiltä.

Kirjoittaja on Gasumin yhteiskuntasuhdepäällikkö.

27.11.2019

Tutustu myös näihin
KOLUMNI

Euroopassa pyritään vauhdittamaan biometaanin tuotantoa ja käyttöä

Biokaasu on jäänyt aiemmin melko vähälle huomiolle EU:n energiapolitiikassa. Nyt tavoitteena on kasvattaa biokaasun tuotanto kymmenkertaiseksi nykyisestään.

Lue lisää
Content image
KOLUMNI

Science Based Targets -aloite – Biokaasu osana vastuullisuustavoitteiden saavuttamista

Yritykset asettavat nyt kunnianhimoisia vastuullisuustavoitteita, joista osa tukee Pariisin ilmastosopimuksen linjauksia. Tunnetuin tavoitteista on Science...

Lue lisää
Content image
KOLUMNI

Scope 3 -päästöt: Kuinka vähentää yrityksen epäsuoria päästöjä?

Yritysten tulee huomioida päästövähennysten laskennassa suorien päästöjen ohella myös epäsuorat Scope 3 -päästöt, jotka voivat muodostaa jopa valtaosan...

Lue lisää
Content image