Kolme myyttiä maakaasusta:
1. Kaikki Suomessa myytävä maakaasu tulee Venäjältä
Maakaasua tuodaan Suomeen useasta maasta, kuten Venäjältä, Virosta ja Norjasta. Koska maakaasu tuodaan Suomeen lähialueilta, sen kuljetus on hyvin tehokasta.
2. Maakaasu on vaarallista
Maakaasun käyttö maantieliikenteessä, teollisuudessa ja meriliikenteessä on täysin turvallista. Kaikki kaasun käyttökohteet täyttävät asianmukaiset turvallisuusvaatimukset ja kaasun arvoketjussa turvallisuudella on korkea painoarvo. Kaasun käyttö kasvaakin huimaa vauhtia erityisesti maa- ja meriliikenteessä.
3. Maakaasun liikennekäyttö on kallista
Maakaasu on edullisin liikenteen polttoaine, joka sopii niin hinta- kuin ympäristötietoisille autoilijoille.
Suomi tavoittelee maantieliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä keskustelu painottuu enemmän uusiutuviin polttoaineisiin ja liikenteen sähköistämiseen kuin itse päästöjen vähentämiseen. Koska öljyä käytetään globaalisti niin moneen eri tarkoitukseen, on sen käyttöä erittäin vaikea korvata täysin uusiutuvilla polttoaineilla tai sähköllä. Sillä aikaa, kun etsimme öljyn korvaavaa energiaratkaisua, emme voi jäädä vain odottamaan – eri ratkaisut ovat hyödynnettävä laajasti ja kasvihuonekaasupäästöjä on kyettävä vähentämään jo tänään. Maakaasu tarjoaa tähän erinomaisen ratkaisun.
Jotta biopolttoaineet luokitellaan uusiutuviksi vaihtoehdoiksi, niiden kasvihuonekaasupäästövähenemän on oltava vähintään 50 prosenttia, jos ne on tuotettu laitoksessa, joka on ollut toiminnassa vuoden 2015 lokakuussa tai sitä ennen. Uudemmissa laitoksissa tuotetun polttoaineen päästövähenemän tulee olla 60-65 prosenttia. Biopolttoaineet tarjoavat merkittävän päästövähenemän ja on tärkeä osa kokonaisratkaisua päästöjen vähentämiseksi.
Liikenteen päästöjä on vähennettävä välittömästi, mutta toistaiseksi sähkö ei ole vaihtoehto kaikelle liikkumiselle eikä uusiutuvaa polttoainetta ole riittävästi jokaiselle autoilijalle – puhumattakaan meriliikenteestä, ilmailusta tai teollisuudesta. Maakaasu tarjoaa päästöjen vähentämiseksi ratkaisun, joka on saatavilla jo tänään. Globaalisti tämä kehityskulku on jo nähtävissä, sillä maakaasun käyttö öljypohjaisten polttoaineiden korvaajana on vahvassa kasvussa.
Usein maakaasu luokitellaan öljyn kanssa samaan fossiiliseen kategoriaan, vaikka maakaasun käytöllä on mahdollista vähentää kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi polttoaineen elinkaaren aikana. Lisäksi maakaasun käyttö minimoi terveydelle haitalliset lähipäästöt. Maakaasun maantieliikennekäytön mahdollistama jopa 25 prosentin kasvihuonekaasupäästövähenemä yhdessä energiatehokkaiden moottoreiden kanssa nostaa sen käytön keskeiseen asemaan liikennesektorin päästövähennystalkoissa. Maantieliikenteen lisäksi kaasua voidaan hyödyntää meriliikenteessä, lämmityksessä, teollisuudessa sekä voimajärjestelmän vaihteluiden hallinnassa. Maakaasu on kustannustehokas polttoaine, ja sen käytön kasvu lisää entisestään kaasujärjestelmän tehokkuutta.
Jotta maakaasu saadaan kaikkien suomalaisten saataville, on kaasuinfrastruktuurin kehittämistä jatkettava uusilla tankkausasemilla. Jo tehdyt perusinvestoinnit kaasuinfrastruktuuriin mahdollistavat kaasun saatavuuden eri puolilla Pohjoismaita. Tulevaisuudessa samaa infrastruktuuria voidaan käyttää sellaisenaan myös uusiutuvan biokaasun jakeluun. Biokaasun ja maakaasun osuutta kaasun liikennekäytössä voidaankin helposti muuttaa halutun päästövähenemän saavuttamiseksi. Tällä hetkellä Gasumin myymästä liikennekaasusta noin 50 prosenttia on biokaasua ja tällä seoksella saavutetaankin noin 50 prosentin kasvihuonekaasupäästövähenemä polttoaineen elinkaaren aikana (well-to-wheel).
Maakaasu takaa kaikissa tilanteissa energian saatavuuden sekä luo markkinaa, jossa maakaasun korvaamista voidaan jatkaa kannattavilla investoinneilla biokaasun tuotantoon. Kun liikennekaasumarkkinat alkoivat kehittyä Ruotsissa 2010-luvun alussa, biokaasun osuus markkinasta oli noin 30 prosenttia. Nyt Ruotsin teillä kulkee yli 50 000 kaasuautoa ja biokaasun osuus markkinasta on jo yli 90 prosenttia. Maakaasu oli välttämättömyys näiden markkinoiden rakentamisessa.
Pitkien etäisyyksien maana Suomi on riippuvainen liikenteestä ja liikenne puolestaan on riippuvainen öljystä, jota ei ole vielä mahdollista täysin korvata uusiutuvilla polttoaineilla tai sähköistämisellä. Päästöjen kustannustehokkaaseen vähentämiseen tarvitsemme sekä maakaasua että biokaasua. Tietoisuus kaasuvaihtoehdoista pitäisikin tuoda selkeämmin osaksi laajempaa keskustelua vähäpäästöisestä liikenteestä.
Kotimaisen regulaation avulla tulisi tukea myös kaasuvaihtoehdon yleistymistä osana liikenteen kokonaispäästöjen vähentämistä niin meri- kuin maantieliikenteessä. Lisäksi maakaasun edut pitäisi tuoda esiin selkeästi ohjauskeinoissa päästöjen vähentämiseksi.
Kirjoittaja on Gasumin Traffic-liiketoiminnan johtaja.
12.3.2020