Salkunhallintapalvelut sähkö- ja päästömarkkinoille
Gasum Portfolio Services tarjoaa salkunhallintapalveluita eri kokoisille sähkönkuluttajille ja -tuottajille sekä päästökaupan piiriin kuuluville toimijoille. Toimimme asiantuntijoina myös sähkön alkuperätakuiden markkinoilla.
Keravan Energia on keskikokoinen energiayhtiö, jolla on noin 30 000 asiakasta. Myyntiliiketoiminnan katteen varmistamiseksi riskienhallinnalla on todella suuri merkitys. Keravan Energian salkunhallinnasta vastaa Gasum Portfolio Services. Näin voidaan varmistaa muun muassa järkevä sähkön hankintahinta.
– Yhteistyössä Gasum Portfolio Servicesin kanssa hoidamme salkkuamme fiksusti. Meidät vakuutti heissä erityisesti se, että Portfolio Services on täysin eriytetty Gasumin toiminnasta, jolloin päällekkäisyyksiä ei pääse syntymään, kertoo Keravan Energian B2B-myynnin yksikönjohtaja Lauri Konsén.
– Minulle on työssäni todella tärkeää se, että pystyn varmistamaan Keravan Energialle järkevän sähkön hankintahinnan. Oma työaikani ei siihen riitä, joten sen takia avuksi tarvitaan Gasum Portfolio Services, Konsén painottaa.
Keravan Energia ja Gasum tekivät jo aiemmin yhteistyötä kaasutoimitusten ja sähköjohdannaisten kaupassa. Gasum Portfolio Services on vastannut salkunhallinnasta nyt hieman vajaan vuoden ajan. Sen aikana Keravan Energian kaupankäynti on Konsénin mukaan selkeästi järkevöitynyt. Kauppaa tehdään nyt aiempaa useampina päivinä pienemmissä paloissa.
– Koko tarvepalettiimme niputtuvat todella hienosti Gasumin suuren talon edut, Konsén toteaa.
– Aloitimme pienestä kaupankäynnistä ja nyt heillä on jo täysi valtakirja salkunhallintaamme. Tämä jo itsessään kertoo, että olemme todella tyytyväisiä Gasumin palveluun, Konsén kiteyttää.
7.8.2020
Kumppanisi energiamarkkinoilla: Keravan Energia
Outokummun ja Gasumin solmimat tuulivoimasopimukset helpottavat Outokummun tietä kohti hiilineutraalia toimintaa. Yhteistyöllä saadaan tuloksia, kun kumpikin...
Gasum seuraa tehtaiden sähkötasetta ja reagoi nopeasti muuttuvaan tilanteeseen energiamarkkinoilla. Näin Boliden pystyy keskittymään ydinliiketoimintaansa.
Sähkön siirrossa syntyy aina häviötä, joka on korvattava sähköä hankkimalla. Gasumin Portfolio Services hoitaa häviösähkön hinnansuojauksen.