Suomen putkikaasumarkkina avautui kilpailulle 1. tammikuuta 2020. Kaasun siirto ja energian myynti eriytettiin toisistaan. Asiakkaat saivat yhdessä yössä useita erilaisia vaihtoehtoja kaasun hankkimiseen. Samaan aikaan maailmalta alkoi kantautua ensimmäisiä tietoja uudenlaisesta viruksesta, jolla tulisi myöhemmin olemaan huomattavia seurauksia globaalille taloudelle. Mitä kaikkea tapahtui uudella putkikaasumarkkinalla ja mitä alkanut vuosi pitää sisällään?
Markkina avautui kerralla ja ongelmitta. Kilpailun käynnistyessä kaasunkäyttäjillä oli useita eri hankintavaihtoehtoja, joista valita. Vuoden alussa avautui myös Balticconnector-kaasuputki yhdistäen Suomen, Viron ja Latvian putkikaasumarkkinat. Suomalaisten toimijoiden näkökulmasta kaasun saatavuus on erittäin hyvä ja on positiivista, että on useampia lähteitä mistä kaasua Suomeen voi tuoda.
”Uusia toimijoita Suomen markkinoilla on nyt kourallinen. Uusi tilanne mahdollistaa myös sen, että kuka tahansa kaasumarkkinaosapuoli voi olla kilpailijamme yhtä lailla. Halutessaan kaasun kuluttajatkin voivat ryhtyä myymään kaasua”, Gasumin energiamarkkinapalveluiden johtaja Ville Pesonen kuvailee nykyistä markkinaa.
”Odotuksiimme kuului, että markkinoille tulee enemmän toimijoita ja näin kävikin. Meidänkin asiakkaillamme on nyt enemmän vaihtoehtoja, mistä hankkia kaasua. Kilpailu on meille positiivinen asia. Olemme panostaneet asiakastyytyväisyyteen ja tehostaneet toimintojamme. Pyrimme löytämään asiakkaillemme ne ratkaisut, jotka tuovat heille entistä enemmän lisäarvoa. Olemme jatkaneet niitä toimia, joita teimme jo ennen markkinan avautumista ja panostaneet niihin vielä entistä enemmän”, sanoo Gasumin trading-palveluista vastaava johtaja Jouni Liimatta.
Loppuvuodesta toteutettu asiakastyytyväisyyskysely osoitti, että Gasum saa eniten kiitosta asiakaslähtöisestä ja paikallisesta palvelustaan.
”Yhteyshenkilömme ovat hyvin saatavilla, puhumme samaa kieltä ja tunnemme asiakkaamme jo pitkältä ajalta. Pitkäaikaisten asiakassuhteiden vaaliminen ja ylläpitäminen saavat kiitosta. Olemme saaneet myös hyvää palautetta online-ratkaisuistamme ja niiden jatkuvasta kehityksestä. Asiakkaamme pystyvät seuraamaan helposti omaa kaasunkäyttöään ja tekemään tilauksia suoraan järjestelmästä”, Liimatta kertoo.
Koronaepidemialla oli valtava vaikutus ympäri maailman. Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana kulutus hidastui rajusti, kun valtiot alkoivat asettaa rajoituksiaan. Tämä näkyi myös kaasu- ja energiamarkkinassa.
”Teollisuudessa pidettiin jonkin verran enemmän tuotantoseisakkeja, joka vaikutti kaasun kysyntään. Myös energiamarkkinoilla nähtiin pienempiä volyymejä kuin yleensä. Sekä teollisuus- että energia-asiakkailla sähkön kulutus oli aavistuksen verran pienempää, joka vaikutti kaasun kysyntämääriin. Myös teollisuuden logistisissa ratkaisuissa kysyntä oli koronasta johtuen myös hieman pienempää”, kertoo Liimatta.
Viime vuoden toisella puoliskolla kysyntä palautui lähes koronaa edeltävälle tasolle.
Vuoden vaihtuessa kaasumarkkinoilla ja energiamarkkinoilla on nähty positiivista virettä ja yrityksillä lisääntynyttä kysyntää. Aasiassa kysyntä on jo palautunut ja noussut jo koronaa edeltävän tason yläpuolelle. Euroopassakin näkyy pientä rohkaisevaa virettä ja näkymät vuoden 2021 toiselle vuosipuoliskolle ovat hyvin positiivisia.
”Talouden tuen jatkuessa ja rokotusohjelmien toteutuessa ihmisten kulutuskäyttäytyminen palautuu entiselle tasolle ja saatetaan nähdä patoutunutta kysyntää, joka purkautuu sitten markkinoille. Viime aikojen koronauutiset ovat vaikuttaneet siten, että odotukset kesästä eteenpäin ovat aika hyvällä tasolla”, Liimatta toteaa.
Markkinan vapauduttua kaasun hinta alkoi liikkua globaalin kaasumarkkinan mukaan odotetun mukaisesti. Aiemmassa järjestelmässä hinnat olivat olleet kohtuullisen stabiileja, mutta kuluneen vuoden aikana on siirrytty huomattavasti volatiilimpaan hintajärjestelmään. Markkina liikkuu linjassa sen kanssa, mitä tapahtuu globaalisti. Haasteena asiakkaiden kannalta on se, että kaasun hinnan ennustettavuus on hieman aiempaa vaikeampaa. Näin ollen myös riskienhallinnan merkitys on kasvanut.
”Näemme, että kaasusalkun hoito ja riskienhallintapalvelu tulevat olemaan asioita, jotka vaikuttavat asiakkaiden kaasunostopäätöksiin ja siksi olemme myös Gasumilla rakentaneet näitä palveluja. Näiden palvelujen avulla kyetään poistamaan hintojen volatiliteettia sekä tekemään hintaliikkeistä ennustettavampia”, Liimatta kertoo.
Riskienhallinta- ja salkunhallintapalveluiden avulla asiakkaat pystyvät keskittymään liiketoimintaansa energianhankinnan ja hintaseurannan sijaan. Tämä säästää resursseja ja mahdollistaa keskittymisen olennaiseen.
9.2.2021