Entä jos yrityksesi autot liikkuisivat vähäpäästöisesti kaasulla?

Näin vähennät polttoainekustannuksia ja pienennät yrityksesi hiilijalanjälkeä. 

Lue lisää

Lappeenranta valitsi vähäpäästöiset ajoneuvot

Hiilineutraaliksi kunnaksi tähtäävä Lappeenranta on päättänyt siirtyä käyttämään pääsääntöisesti uusiutuvaa energiaa käyttäviä ajoneuvoja. Kun entisiä leasing-sopimuksia päättyy ja uusia kilpailutetaan, hankitaan tilalle kaasu- tai sähköajoneuvo, ellei ole erityisiä perusteluja muuhun, Lappeenrannan kehitysjohtaja Markku Heinonen kertoo.

– Kustannustasoltaan sopiva ratkaisu on löytynyt kaasuautoista. Ensimmäiset kaasuajoneuvot on jo hankittu ja vuoden aikana kaupungin, Eksoten ja eri laitosten käyttöön tullaan hankkimaan 20–30 kaasuautoa, Heinonen sanoo.

– Hankkeen lähtökohta on, että kustannukset pysyisivät entisellään, ja näyttäisi siltä, että elinkaaripuolella päästään jopa säästöihin.

Päätöksen taustalla on myös tavoite tehdä Etelä-Karjalan maakunnasta energiaomavarainen. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on päättänyt perustaa oman biokaasun tuotantolaitoksen. Heinosen mukaan energian tuotannon arvioidaan tuovan maakuntaan 3 500 henkilötyövuotta vuoteen 2030 mennessä.

Lappeenranta on kaasun jakelun kannalta otollisesti runkolinjan äärellä. Gasumin kaasutankkausasemia on Lappeenrannassa ja Imatralla. Kaupunki on selvittänyt myös kunnan työpisteiden yhteyteen perustettavien kaasun jakelupisteiden mahdollisia hyötyjä.

– Kaupunkina olemme erittäin kiinnostuneet siitä, että että uusiutuvien jakeluverkostoa voidaan kehittää, jolloin se kannustaa myös asukkaita ja yrityksiä vastaavan tyyppisiin hankintapäätöksiin. Tarjotaan tällä esimerkkiä muille kuluttajille, Heinonen sanoo.

Teksti: Matti Koskinen
6.10.2017

Tutustu myös näihin
Content image
ARTIKKELI

Kolme syytä vaihtaa kaasuautoon

Yhä useampi suomalainen ajaa kaasuautolla, eikä trendille näy loppua. Suosion takaa kaasuautojen huokea hinta, kotimainen polttoaine sekä pitkä toimintasäde.

Lue lisää
Säästä kaasuautolla
ARTIKKELI

Biokaasun tankkaaminen puolitti mökkimatkan kulut

Oopperalaulaja Kristian Lindroos kokeili kaasuautoa viikon. Eniten hän yllättyi pienestä tankkauslaskusta.

Lue lisää
Content image
ARTIKKELI

Lentäjä valitsi kaasuauton arkiliikenteeseen

Romutuspalkkio vauhdittaa nyt kaasuautojen suosiota. Vuoden 2018 alussa voimaan tullut romutuspalkkio kannustaa kestäviin ympäristöratkaisuihin.

Lue lisää