Miksi valita kaasuauto? Millä automerkeillä on kaasuautomalleja? Missä voin tankata? Miten kaasuautoa verotetaan? Lue lisää olennaista tietoa kaasuauton hankintaoppaasta.
Gasumin Matti Oksanen kertoi Biokaasuyhdistyksen jäsenlehdessä ajatuksiaan kaasuautoilun tulevaisuudennäkymistä.
Muutamiin muihin Euroopan maihin verrattuna kaasuautoilussa ollaan Suomessa vielä lapsenkengissä. Energiayhtiö Gasum on tarttunut haasteeseen ja panostaa puhtaampaan huomiseen myös liikenteessä. Gasum osti vuodenvaihteessa ruotsalaisen Swedish Biogas Internationalin, mikä teki siitä Pohjoismaiden suurimman biokaasun tarjoajan. Gasumilla on työn alla useita muita uusia biokaasulaitoshankkeita Suomessa ja Ruotsissa. Kaasun liikennemarkkina kasvaakin kovaa vauhtia kysynnän lisääntyessä ja tankkausasemaverkoston laajentuessa.
"Ruotsissa kaasuautoja on 50 000, meillä vain runsas 2 000. Asemaverkoston laajentuessa ja tuotannon volyymin kasvaessa uskon, että pääsemme samalle tasolle. Me Gasumilla teemme töitä sen eteen, että saamme kaasuautoilun infrastruktuurin kuntoon. Olisi hienoa, että kuluttajat ja yritykset rohkeasti hankkisivat kaasukäyttöisiä ajoneuvoja. Näiden tekijöiden avulla kuluttajien kiinnostus syntyy", Gasumin biokaasuliiketoiminnan tuotehallinta ja ratkaisut, johtaja Matti Oksanen kertoo.
Kaasun liikennemarkkinan laajentamiseksi Gasumilla käärittiin hihat toden teolla viime vuonna. Yritys avasi uusia tankkausasemia, ja tahti kiihtyy – lähivuosille on mittava uusien tankkausasemien investointiohjelma.
Olennainen valtavirtaistumisen edellytys on myös biokaasun kilpailukyky. Jotta kriittinen massa kiinnostuisi kaasuautoilusta ja 50 000 kaasuauton tavoitteeseen päästään, on Suomessa väläytelty erilaisia autoveroon tai hankintatukeen perustuvia malleja. Gasumin biokaasuliiketoiminnan tuotehallinta ja ratkaisut, johtaja Matti Oksanen pitää automallistojen valikoimaa ja houkuttelevuutta yhtä tärkeinä.
"Biokaasu on päästötön ja edullisin liikenteen biopolttoaine. Biokaasuautojen koko elinkaaren aikaiset päästöt ovat jopa pienemmät kuin keskivertosähköllä tankatun auton. Kaasuautot ovat koko kansan autoja – niin malleiltaan kuin hinnaltaankin. Monella valtamerkillä löytyy kaasuautomallistonsa. Autoa ostaessa ei siis tarvitse tehdä kompromissia kummankaan suhteen", Oksanen kertoo.
Biokaasulla on huomattavaa potentiaalia sekä henkilöautopuolella että raskaassa kalustossa. Pitkällä tähtäimellä suurempi potentiaali piillee raskaassa liikenteessä, sillä yksi rekka vastaa 50 henkilöautoa. Uusia rekkamalleja tulee jatkuvasti, ja niille sähkö ei ole varteenotettava vaihtoehto. Raskas liikenne vaatii polttoaineekseen nesteytetyn maakaasun tai nesteytetyn biokaasun, joita Suomessa voi tankata tällä hetkellä Helsingin Vuosaaressa ja Turussa.
Suuret kuljetusyritykset näkevät nesteytetyn maa- ja biokaasun mahdollisuutena vähentää päästöjä ja kustannuksia, ja useat yritykset ovat lähteneet innolla mukaan Gasumin tarjoamiin kiertotalousratkaisuihin, joissa yrityksen jätteet saadaan sen omaan käyttöön vähentämään logistiikkaketjun hiilidioksidipäästöjä. Esimerkiksi Niemi Palvelut, A To B ja Isku ovat valinneet logistiikkaansa puhtaan biokaasun polttoaineeksi.
Kaasuautoilun edut, puhtaus ja edullisuus, alkavat saada huomiota. Suomalaisen keskimääräisellä 18 000 km vuotuisella ajomäärällä biokaasulla ajaen säästää useita satoja euroja vuodessa ja maakaasulla vielä enemmän. Maakaasulla ajettaessa hiilidioksidipäästöt ovat noin 25 prosenttia ja biokaasulla jopa 97 prosenttia pienemmät kuin bensiinillä.
Gasum on herätellyt kuluttaja-asiakkaitaan houkuttelevilla hintakampanjoilla: yhtiö tarjosi vuonna 2016 maaliskuusta alkaen uusille kaasuautoilijoille kolmen kuukauden ilmaiset kaasut ja nyt alkuvuoden aikana tarjolla on mahdollisuus kiinteään kuukausihintaan perustuvaan tankkaussopimukseen. Kiinteän kuukausihinnan kampanja onkin tuonut uusia kaasukorttihakemuksia ennätykselliseen tahtiin. Tulokset puhuvat puolestaan: TraFin tilastojen mukaan kaasuautojen määrä lisääntyi jo viime vuonna ennätystahtia.
Oksanen luottaa biokaasun tuotannon voimakkaan kasvun ja jakeluverkoston laajenemisen kasvattavan liikennekaasumarkkinaa Euroopan komission linjaamalle tasolle vuoteen 2020 mennessä. Lähes puolet Suomen kaasuautoilijoista ajaa biokaasulla, ja määrä lisääntyy jatkuvasti. Audi ja Volkswagen julkaisevat keväällä uusia kaasuautomalleja, joten kevättä 2017 voitaneen hyvin perustein kutsua historian kirjoissa kaasuautoilun kevääksi.
Artikkeli jukaistu Biokaasuyhdistyksen jäsenlehdessä
21.6.2017