Mika Jyrkönen
Logistiikkapäällikkö, Valio.
Valiolla on 12 tuotantolaitosta, ja sen palveluksessa työskentelee 4 100 henkilöä.
Valion Helsingin jakelupisteitä on palvellut syyskuusta 2018 lähtien kaasukäyttöinen kevytkuorma-auto. Sille kertyy kaupunkiliikenteessä 30 000 kilometriä ajoa vuodessa. Valiolla on 200 jakelu- ja siirtoajossa olevaa lämpötilasäädeltyä autoa. Niistä puolet on täysperävaunullisia rekkoja, kertoo logistiikkapäällikkö Mika Jyrkönen.
Uuden tekniikan käyttöön ottamisen tulee olla helppoa. Kaasun osalta se tarkoittaa, että tankkausverkoston pitää olla kattava. Sen rakentamisessa Gasum on ollut aktiivinen. Kaasuautolla ajaminen ja sen tankkaaminen on samanlaista kuin normaalisti.
Olemme edelläkävijä uuden tekniikan testaamisessa. Vuonna 2003 otimme käyttöön hiilidioksidijäähdytyksen ja 2013 bioetanolilla toimivan auton ensimmäisenä Suomessa ja maailmassa. Meillä on ollut myös hybridiautoja testissä.
Pilotoimalla eri tekniikoita ja polttoaineita otamme selvää, mistä niissä on kyse. Näin saamme tietoa tulevia päätöksiä varten. Ympäristöasioilla ja vihreillä arvoilla on suuri painoarvo valinnoissamme.
Liikenteen päästöjä tulee saada vähennettyä, ja biopolttoaine on yksi vaihtoehto yhtälön ratkaisemisessa. Kaikilla käyttövoimilla on omat plus- ja miinuspuolensa. Valtion tukitoimilla ja verotuskäytännöillä on iso merkitys, kun uuden kaluston hankinta on käsillä.
Meidän ajojamme hoitavat pääosin 1–2 auton pienet yrittäjät, joille uuden auton hankinta on iso liiketoiminnallinen riski. Siksi valtion ohjauspolitiikan tulee olla pitkäjänteistä ja tukea päästövähennystavoitteita. Silloin yrittäjä uskaltaa sitoutua biokaasun kaltaiseen käyttövoimaan.
Kiinnostuitko? Lue lisää siitä, miten voit pienentää yrityksesi hiilijalanjälkeä!
22.10.2018
Oslolainen kuljetusyhtiö Gunnar Knutsen AS on jo pitkään ymmärtänyt kestävien kuljetusratkaisujen edut. Yhtiön 81 kuorma-autosta yhteensä 50 kulkee...
Kukat ja vihannekset kulkevat Kuljetus ja muutto O. Jylhän rekoissa juuri sopivaksi viilennetyssä lämpötilassa. Lämpösäädeltyihin kuljetuksiin erikoistunut...
Arlan tuotteiden jakelussa on käytetty biokaasuautoja vuodesta 2019 lähtien. Nyt myös maidonkeräilyssä on siirrytty biokaasuaikaan, kun ensimmäinen kaasulla...