Vertia

  • Perustettu 2011

  • Toimialana rakentamisen laadunvarmistusmittaukset

  • Mittauskohteita yli 12 200

  • Missio on, että jokainen voisi asua Suomessa terveessä, energiatehokkaassa ja viihtyisässä kodissa.

  • Päivittäisessä työnteossa korostuvat arvot ovat itseohjautuvuus ja jatkuva kehittyminen.

Henkilöstö valitsi kaasuautot Vertialle

Rakentamisen laadunvarmistusmittauksia tekevä Vertia hankki työntekijöidensä käyttöön kaasuautot. Valinnalla haluttiin keventää liikkuvan toiminnan aiheuttamaa ympäristökuormitusta, kertoo Olli-Matti Juntunen Vertiasta.

Mitä Vertia tekee?

Kukapa meistä ei haluaisi asua ja elää terveissä, energiatehokkaissa ja kestävissä kiinteistöissä? Teemme työtä tuon tavoitteen toteutumiseksi tiiviys-, kosteus- ja muilla olosuhdemittauksilla.

Olemme laajentaneet myös lämpökuvauksiin, kuivauksiin, merkkiainekokeisiin ja olosuhdeseurantaan esimerkiksi betonin kuivumisessa. Lisäksi palveluihimme kuuluvat kosteuskartoitus ja viemärikuvaus.

Tarjoamme kokonaispalvelun ja annamme suosituksia ja ohjeita toimenpiteistä. Niiden avulla työmailla syntyy laadukas lopputulos.

Miten Vertia parantaa ympäristötehokkuuttaan?

Uudistimme autokantamme vuoden 2019 keväällä täydellisesti. Tällä hetkellä pakettiautoistamme kaksitoista toimii biokaasulla ja loput biodieselillä.

Volkswagenin Caddyt ja Transporterit osoittautuivat autovertailussa ykkösvaihtoehdoksi.

Organisoimme ja aikataulutamme keikkamme niin, että ajomatkat ovat mahdollisimman lyhyitä ja turhat kilometrit jäävät minimiin. Jokainen lähtee työmaalle kotiovelta, joten keikat järjestetään mahdollisuuksien mukaan lähistölle.

Pyrimme myös järjestämään kimppakyytejä, jos työmaalla tarvitaan useampaa kaveria ja liikkeelle lähdetään samoilta suunnilta.

Ajokilometrejä kertyy silti jokaiselle autolle paljon, sillä työpäivään sisältyy ajamista vähintään tunti vuorokaudessa. Autot pidämme kunnossa säännöllisillä huolloilla.

Miksi valitsitte kaasuautot?

Haluamme tehdä osamme liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Minulla itselläni on aiempaa kokemusta kaasuautosta. Se rohkaisi minua tukemaan valintaa, johon koko henkilöstö pääsi vaikuttamaan.

Kotoa käsin toimiminen oli yksi syy siihen, miksi mietinnässä olleet sähköautot jäivät kakkoseksi. Niiden hankinta olisi vaatinut yhteensä 17 latauspisteen rakentamista henkilöstölle.

Vertia operoi koko Suomessa, mutta oma henkilöstömme toimii pääosin pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Muualla mittauksista vastaavat yhteistyökumppanit.

Miten kaasuautot ovat toimineet?

Kaasuautoista on tullut pelkkää positiivista palautetta työntekijöiltä. Polttoainekustannukset ovat edulliset, eikä yhdessäkään autossa ei ole ollut mitään ongelmaa edes talven kovimmilla pakkasilla.

Pääkaupunkiseudulla kaasutankkausasemia alkaa olla tiheässä, mikä on hyvä. Turun alueella saisi olla vielä enemmän tankkauspisteitä, mutta kaasuasemien kattavuus paranee onneksi jatkuvasti ympäri Suomen.

Kaasuautot ovat toimineet pidemmilläkin matkoilla. Esimerkiksi työkeikat Kuopioon tai Jyväskylään onnistuvat hyvin. Reittiä pitää tietenkin vähän ennalta suunnitella siten, että matkan varrella on kaasutankkausasema, ellei täysi tankki riitä edestakaiseen matkaan.

Kaasuautot ovat merkki vastuullisuudesta, ja siten ne voivat lisätä työntekijöiden arvostusta yritystä kohtaan. Aluksi saattaa tuntua, että kaasuauto tuo lisää säätöä ja että tankkaus on vaikeaa, mutta näkemys muuttuu nopeasti. Itse en ole huomannut mitään eroa bensa- tai dieselautoihin. Vastuullisuudesta kiinnostuneiden työntekijöiden lisäksi biokaasumerkki auton kyljessä voi tuoda yritykselle asiakkaita, jotka haluavat edistää ympäristön hyvinvointia.


Päivitetty 12.5.2021, artikkeli julkaistu 22.6.2019

Tutustu myös näihin
Content image

Arlan maitotuotteet kulkevat tiloilta meijeriin ja meijeristä kauppoihin biokaasun voimalla

Arlan tuotteiden jakelussa on käytetty biokaasuautoja vuodesta 2019 lähtien. Nyt myös maidonkeräilyssä on siirrytty biokaasuaikaan, kun ensimmäinen kaasulla...

Lue lisää
Hans-Erik Becker

Beckerillä vastuullisuus ja kilpailukyky kulkevat käsi kädessä

Becker Entreprenør AS on norjalainen rakennusalan perheyritys, joka on siirtynyt kaasukäyttöisiin kuorma-autoihin.

Lue lisää
Outokummun ja Gasumin solmimat tuulivoimasopimukset helpottavat Outokummun tietä kohti hiilineutraalia toimintaa.

Tuulivoimasopimukset siivittävät Outokummun kohti ilmastotavoitteiden saavuttamista

Outokummun ja Gasumin solmimat tuulivoimasopimukset helpottavat Outokummun tietä kohti hiilineutraalia toimintaa. Yhteistyöllä saadaan tuloksia, kun kumpikin...

Lue lisää