Annastiina Koskela, Imatra
”Olisinpa tiennyt, että kaasuautoon vaihtamalla autoilun kustannukset laskevat näin paljon.”
Perheeseen kuuluvat aviomies, kolme lasta ja koira.
Auto: SEAT Leon
Haluaisitko sinäkin tankata edullisesti ja samalla ympäristöä säästäen?
Imatralainen Annastiina sai ajokortin 18-vuotiaana – vain 10 päivää syntymäpäivänsä jälkeen. Nuori nainen halusi päästä kiireesti kulkemaan omia reittejään, joten isä opetti tyttärensä ajamaan. Tuore ajokortinhaltija ei osannut edes ajatella, että tulevaisuudessa hän ajaisi kaasuautolla – tai että biokaasua voisi tankata näin edullisesti.
Ajokortin saamisen jälkeen auto on ollut perustava osa Annastiinan elämää: sen avulla hoituvat arjen rutiinit. Menopelit ovat vuosien saatossa vaihtuneet, mutta reilun kymmenen vuoden jälkeen alla on nyt ensimmäinen kaasuauto.
”Ollaanhan me mieheni kanssa monesti vaihdettu autoa, mutta sitä en jotenkin ollut tajunnut ajatella, että kaasuautoilu on tosiaan näin edullista”, Annastiina tokaisee hymyillen.
Pari vuotta sitten Annastiina näki netissä artikkelin kaasuautoista. Artikkeli sai hänet innostumaan; kaasua polttoaineenaan käyttävä auto kuulosti itse asiassa jopa hiukan liian hyvältä ollakseen totta. Kaasuautoilusta olisi ehdottomasti kannattanut ottaa tarkemmin selvää jo aiemmin. Sähköautoja Annastiina oli katsellut jo jonkin aikaa, mutta niiden hintalappu oli hänestä turhan suuri. Nyt näytti kuitenkin löytyneen sopivan edullisesti kulkeva vaihtoehto, joka olisi kaupan päälle myös ympäristöystävällinen.
”Pyörin silloin paljon netissä ja etsin tietoa esimerkiksi Gasumin sivuilta. Kun ehdotin miehelleni, että hankkisimme toiseksi autoksi kaasuauton, hän antoi asialle heti vihreää valoa. Mieheni oli kyllä tutustunut jo aiemmin aiheeseen, mutta emme vain olleet sattuneet puhumaan siitä”, Annastiina summaa ajatusprosessia.
Aluksi perhe mietti, josko toinen auto olisi muunnettu kaasuautoksi. Kun he kuitenkin saivat kuulla, että muuntotöiden jälkeen takaluukku olisi kaasutankkien takia puolta aiempaa pienempi, he ryhtyivät kartoittamaan uusien kaasuautojen tarjontaa. Iloiseksi yllätyksekseen Annastiina löysi vielä Gasumin ja automerkkien yhteiset kaasuautokampanjat, jotka tarjosivat huomattavaa etua uuden kaasuauton ostajalle.
Tätä nykyä Annastiina asuu perheensä kanssa omakotitalossa Imatralla. Kun koko porukka on liikkeellä, autoon kapuavat Annastiinan lisäksi aviomies ja kolme lasta sekä suomenlapinkoira. Autoa valitessa jokaisella on omat perusteensa, mutta Annastiinan valintakriteereissä monikäyttöinen farmarimalli sekä helpot automaattivaihteet painoivat eniten. Pian päätös alkoikin kallistua SEAT-kaasuautoon. Nyt alla on jo puolitoista vuotta ollut tuliterä, leiskuvan oranssi SEAT Leon.
Kaasuautoilusta Annastiinalla on pelkkää positiivista kerrottavaa. Eniten hän on kuitenkin iloinnut autoilun pienentyneistä kustannuksista.
”Laskin, että minulla meni aiemmin bensoihin 290 euroa kuukaudessa. Se on paljon rahaa kuukausipalkasta. Kaasuautoon vaihtamisen jälkeen tankkaukseen menee kuukaudessa ihan maksimissaan 150 euroa samoilla ajomäärillä. Kun minulta kysytään kokemuksia kaasuautosta, vastaan aina ensimmäisenä, että parasta on ajokilometrien edullisuus”, Annastiina kuvailee.
Hän uskoo esimerkin voimaan.
”Kun yksi uskaltaa kokeilla uutta vaihtoehtoa, muutkin kiinnostuvat.”
Lisääntynyttä kiinnostusta onkin Annastiinan mukaan havaittavissa ainakin hänen kotikulmillaan. Imatran kaasutankkausasemalla ei enää saa tankkailla yhtä ylhäisessä yksinäisyydessä kuin vielä vuosi sitten, vaan paikalle kaartaa usein muitakin kaasuun vaihtaneita.
Laske täällä helposti kaasua tankkaamalla syntyvät säästösi.
Kaipaatko lisätietoa kaasuautoilusta? Tutustu tietopakettiin.
30.3.2021
Kaasuautoilu on sekä edullinen että ympäristöystävällinen tapa autoilla. Kaasu on tulevaisuuden polttoaine. Lue viisi hyvää syytä valita kaasuauto ja liity joukkoomme!