Kaasuauton valitseminen kulkuneuvoksi on tehokas tapa vähentää liikenteen päästöjä sekä säästää autoilun aiheuttamissa kustannuksissa.
Tuubansoittaja Simo Finni hankki perheineen kaasuauton kolme vuotta sitten. Perhe on ollut valintaansa niin tyytyväinen, että on suositellut samaa hyvillä mielin useille tuttavilleen.
Kansallisoopperan tuubansoittaja Simo Finni on ajanut biokaasulla jo kolmen vuoden ajan. Järvenpäässä perheineen asuva Finni hankki farmarimallisen Volkswagen Passattinsa Ruotsista käytettynä. Vuosimallin 2015 autossa on hyvin tilaa kuljettaa sekä perheen lapsia että soittimia. Finnin vaimo Laura Kemppainen on niin ikään ammatiltaan muusikko. Hän soittaa Kansallisoopperan orkesterissa englannintorvea.
”Kaasuauto ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta ystäväni, jolla oli sellainen, suositteli sitä minulle ekologisena vaihtoehtona”, Finni kertoo.
Perhe on ollut hankintaansa erittäin tyytyväinen. Finni kokee auton tankkauksen helpoksi, eikä auton ajettavuudessa ole mitään eroa perinteisemmillä polttoaineilla käyviin autoihin. Vuosittain perheelle tulee ajokilometrejä yli 30 000, joista suurin osaa on työmatka-ajoa Järvenpään ja Helsingin välillä.
”Minulla on autosta pelkkää hyvää sanottavaa. Biokaasu tulee perinteistä polttoainetta ainakin kolmanneksen edullisemmaksi, minkä huomaa selvästi auton kuluissa. Lisäksi Helsinki tarjoaa vähäpäästöisille autoille parkkeerauksen puoleen hintaan, mistä täytyy kyllä nostaa heille hattua.”
Finni on Kansallisoopperan ainoa tuubansoittaja. Hän soittaa vuosittain noin 150 baletti- ja oopperanäytöksessä. Lisäksi hän on soittanut jo useana kesänä Savonlinnan oopperajuhlien orkesterissa – aluksi toisena tuubansoittajana ja viimeisten parin vuoden ajan orkesterin ensisijaisena soittajana eli niin sanotusti montussa.
”Kuljemme puolisoni kanssa töihin mahdollisimman usein kimppakyydillä muiden Järvenpäässä asuvien soittajien kanssa. Meillä ei ole täysin samat työajat. Hänellä on neljä kollegaa, joiden kanssa vuorotella. Minun työni eivät jousta yhtä paljon.”
Finnin lisäksi oopperalla näkyy myös muita kaasuautoilijoita, ja hän kertoo suositelleensa biokaasua vaihtoehtona useille tuttavilleen.
”Vihreät arvot ovat minulle tärkeitä myös ajatellen lasteni tulevaisuutta, ja haluan omilla valinnoilla opettaa niitä heille. On hienoa, että Gasum laajentaa tankkausasemaverkostoaan, mikä tekee kaasuautoilusta helpompaa koko Suomessa.”
Gasum on toiminut Savonlinnan oopperajuhlien yhteistyökumppanina vuodesta 2014 lähtien. Kumppanuus jatkuu myös tänä kesänä, vaikka oopperajuhlia ei koronapandemian takia voida järjestää. Yhteistyön ytimessä ovat suomalaisen osaamisen, taituruuden ja luovuuden kehittäminen sekä kulttuurin ja liike-elämän modernit kohtaamispisteet.
Olavinlinnan valokuva: Sampo Luukkainen
Simo Finnin valokuva: Patrik Stenström
20.7.2020