Tankkausasemaverkosto palvelee Helsingistä Ouluun
Tankkausasemaverkosto on välttämätön osatekijä siirryttäessä kohti puhtaampaa huomista.
Raskaan liikenteen tankkausasemat rakennetaan vilkkaasti liikennöidyille alueille tukemaan nykyistä tankkausasemaverkostoa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Raskaan liikenteen käyttövoimat ovat tulevaisuuden yhä monimuotoisempia, uskotaan kuljetusyhtiö Simeonissa. Simeon hoitaa nestekuljetuksia muun muassa kaasukäyttöisen rekkaveturin voimin.
Nestemäisten vaarallisten aineiden kuljetukseen erikoistunut Simeon on energiavalinnoissaan rohkea kokeilija. Yritys on useiden energiayhtiöiden kumppani, joka tuntee hyvin erilaiset käyttövoimat.
"Haluamme testata erilaisia käyttövoimia ja valita itse eri tilanteisiin sopivat”, kertoo toimitusjohtaja Pontus Stenberg.
Yritys hankki keväällä 2019 käyttöönsä ensimmäisen kaasukäyttöisen rekkaveturinsa.
"Seuraamme tiiviisti energia-alan ja käyttövoimien kehitystä. Kaasu on meille yksi hyvä polttoaine muiden joukossa", kertoo Stenberg.
Simeonissa uskotaan, että energia-ala on tulevaisuudessa yhä monipuolisempi. Tarjolla on monenlaisia käyttövoimia, joiden valinnassa ympäristötehokkuus ja hinta ratkaisevat.
Kiitosimeon-konsernin liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on kaikkiaan 500 raskaiden kuljetusten ammattilaista, joista 400 on kuljettajia.
Simeonin hankkimalla kaasukäyttöisellä Volvolla kuljetetaan kumppaneiden kaasua. Stenberg on uuteen rekkaveturiin tyytyväinen.
"Ajoneuvo on toiminut todella hyvin, ja kuljettajat pitävät kaasukäyttöisestä rekkaveturista. Tehoja riittää, ja ajoneuvo on mukava ajaa", hän kuvailee.
Kaasukäyttöinen rekkaveturi on miellyttävä myös kaupungeissa, sillä sen melutaso on pääsääntöisesti selvästi dieselkäyttöistä rekkaveturia hiljaisempi.
Simeonin kaasukäyttöisen rekkaveturin käyttövoimana on LNG eli nesteytetty maakaasu. LNG sopii raskaan liikenteen käyttöön puhtautensa ja kilpailukykyisen hintansa ansiosta. LNG:n käytöstä ei synny juuri lainkaan pienhiukkaspäästöjä, eikä kaupunkien ilmanlaatu näin kärsi. Polttoaineena voidaan käyttää myös nesteytettyä biokaasua (LBG). Se vastaa kemialliselta koostumukseltaan LNG:tä.
Ympäristöystävällistä ja uusiutuvaa biokaasua tuotetaan biohajoavista raaka-aineista, kuten kotitalouksien biojätteistä, kauppojen hävikistä, yhteiskunnan jätevesilietteestä sekä maatalouden sivuvirroista. Biokaasu on osa kiertotaloutta, ja sen liikennekäytöllä voidaan vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 8 prosenttia.
Simeonin Stenberg odottaakin pitkällä tähtäimellä säästöjä polttoainekuluissa. LNG on kilpailukykyinen polttoaine, joka vastaa yleisimmissä kaasukäyttöisissä rekkavetureissa teholtaan dieseliä.
"Aika näyttää, mikä on kaasuajoneuvon hankinnan kokonaiskustannus, kun otetaan kalustohankinnan lisäksi huomioon huollot ja polttoainekulut. Uusi ajoneuvo on toiminut erinomaisesti", hän kertoo.
Innovatiivisuus ja uusien ratkaisujen testaaminen kuuluvat Simeonin strategiaan.
”Etsimme jatkuvasti uusia tapoja toimintamme ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseen”, Stenberg kertoo.
Simeon on esimerkiksi hakenut liikenteen lupaviranomaiselta, Traficomilta, jo kolme erikoislupaa raskaille tai pitkille ajoneuvoyhdistelmilleen.
”Tavoittelemme näillä ratkaisuilla tehokkuutta, ja haluamme vähentää kuljetusten ympäristövaikutuksia. Mitä tehokkaammin kuljetukset pystytään järjestämään ja mitä enemmän tavaraa kulkee kerralla, sitä vähemmän kuljetukset kuormittavat ympäristöä”, Stenberg lisää.
12.3.2020
Uudet vaihtoehdot perinteisille polttoaineille kasvattavat suosiotaan, kun uusia päästövähennystavoitteita asetetaan sekä kansallisella tasolla että kansainvälisesti Euroopan unionissa: raskaiden ajoneuvojen keskimääräisiä CO2-päästöjä on alennettava vuoteen 2025 mennessä 15 prosentilla ja vuoteen 2030 mennessä vähintään 30 prosentilla vuoden 2019 tasosta.
Viime vuosina vastuullisuus on kasvanut merkittäväksi osaksi Satotukun liiketoimintastrategiaa ja esimerkiksi kilpailutettavaa logistiikkaa.
Pohjoismainen teollisuuskonserni Moelven etsi keinoa saavuttaa vastuullisuustavoitteet ja LBC Logistik halusi tarjota ympäristöä säästäviä kuljetuksia.
FREJA Transport & Logistics Oy pienentää kuljetustensa ympäristökuormitusta käyttämällä biokaasua Ivecon Stralis NP -rekkaveturissaan.