Content image

Heidi Kuoppala

liiketoimintapäällikkö, myynti, henkilöautoliikenne

15 000 kertaa kiitos! Kaasuajoneuvoista tullut osa suomalaista tieliikennettä

Vuonna 2017 siirryin yritysautoalalta Gasumin liikennemyyntiin erityisalueenani henkilöautot ja kumppanuudet. Tällöin Suomen teillä liikennöi vain 3 000 kaasukäyttöistä ajoneuvoa. Vuoteen 2021 mennessä ajoneuvojen määrä on kasvanut viisinkertaiseksi 15 000 kaasulla kulkevaan ajoneuvoon. Kasvu on ollut huikeaa! 

Mitä kaikkea kuluneen neljän vuoden aikana on tapahtunut, jotta tällainen kasvu on ollut mahdollista? Alla neljä huomiota, jotka ovat osaltaan johtaneet kaasuautojen lukumäärän kasvuun. 

1. Ympäristöystävälliset valinnat kiinnostavat kuluttajia 

Ekologisuus ei ole enää marginaalissa, vaan osa valtavirtaa. Kaikki muutokset lähtevät liikkeelle tapojen ja tottumusten muutoksesta. Tässä on näkyvissä selkeä muutos. Ympäristöystävällisyys ja kestävät kulutusvalinnat ovat nousseet viime vuosina yhä tärkeämmiksi ajoneuvojen hankintaa ohjaaviksi kriteereiksi polttoaineen kulutuksen, hankintahinnan ja käyttökustannusten rinnalle. Teetimme hiljattain Gasumilla kuluttajatutkimuksen, jossa selvitimme auton hankintaan vaikuttavia tekijöitä. Tutkimukseen vastanneista jopa kaksi kolmesta kertoi halustaan suosia uusiutuvia polttoaineita. Tälle kuluttajaryhmälle täysin uusiutuva biokaasu on selkeästi edullisin valinta.  

Biokaasua tuotetaan biohajoavista jätteistä ja myös vessakäynneistä. Meistä jokainen, minä kirjoittajana ja sinä lukijana, on osa kiertotaloutta, koska tuotamme päivittäin biomassaa biokaasun raaka-aineeksi. Kodeista, ruokakaupoista ja teollisuudesta syntyy runsaasti biokaasun tuotantoon kelpaavaa biojätettä ja erilaista hävikkiä. Osallisuutemme kiertotalouteen ja lähellä tuotettuun energiaan inspiroi minua työssäni vahvasti. Kasvaneesta kaasuautokannasta päätellen se inspiroi myös muita. On hienoa saada tankata polttoainetta, jonka tuotannossa on ollut itse ainakin jollain tavalla osallisena. Ajan itsekin kaasuautolla ja tankissa on tietenkin biokaasua.

2. Asemaverkosto kasvaa ja kehittyy 

Jotta muutos kestävämpään liikenteeseen olisi pysyvää ja helppoa, tarvitaan vihreää infraa. Tankkausasemien määrä onkin kasvanut huomattavasti suomalaisten teiden varsille työvuosieni aikana. On äärimmäisen hienoa, että omien asemiemme lisäksi myös muut toimijat ovat avanneet vilkkaasti asemia eri puolelle Suomea.

Yhtenä kannustimena asemamäärien kasvussa ovat toimineet Energiaviraston myöntämät infratuet, mutta tämän lisäksi myös muut toimijat ovat nähneet biokaasussa potentiaalisen liiketoimintamahdollisuuden ajoneuvomäärien kasvaessa vuosittain. Tänä päivänä kaasuautolla ajaa oikein mukavasti Helsingistä Ouluun – kiitos toimivan kaasuasemaverkoston.   

3. Ekologisuus on nyt myös edullista

Jos jostakin suomalaiset ovat yksimielisiä niin siitä, että autoilu on Suomessa kallista. Vaikka arvot vaikuttavat entistä enemmän kuluttajien ostokäyttäytymiseen, hyvin usein kuitenkin hinta ratkaisee autokaupoilla. Jos ekologisuus olisi todella kallista, se jäisi valitettavasti auttamatta marginaaliin. Kuluttajatutkimuksemme perusteella yli puolet suomalaisista eivät olisi valmiita maksamaan enempää siitä, että ajavat ekologisella autolla.

Kaasuauton jo hankkineet nostivatkin asiakastyytyväisyyskyselyssämme kaasuautoilun etuihin ympäristöystävällisyyden rinnalle yhtä tärkeäksi myös edullisuuden: kaasuauton kohtuullisen hankintahinnan sekä kaasun edullisen hinnan. Kaasuauton hankintahinta ei juurikaan poikkea perinteisistä bensiini- ja dieselautoista, ja jopa paikallisesti tuotettu täysin uusiutuva biokaasu on huomattavasti edullisempaa tankata kuin bensiini tai diesel. Haluamme olla Gasumilla osaltamme mahdollistamassa sitä, että asiakkaamme voivat tehdä kestäviä ja ekologisia valintoja ilman, että joutuvat maksamaan itseään kipeäksi.

4. Muutosta ei olisi ilman asiakkaita 

Muutos ei olisi mahdollista ilman kuluttajia ja yrityksiä, jotka ovat tehneet valinnan investoida ekologisempaan huomiseen. Lopullinen kiitos kuuluu siis teille, hyvät asiakkaat. Olen hyvin iloinen myös siitä, että asiakastyytyväisyyskyselymme perusteella vaikutatte olevan vielä ostopäätöksen jälkeenkin erittäin tyytyväisiä kaasuauton hankintaan. Sydämelliset kiitokset myös kaikille teille, jotka olette antaneet meille sekä risuja että ruusuja palautteen muodossa kuluneiden vuosien aikana. Saamme runsaasti yhteydenottoja ja kehitysideoita asiakaspalvelumme ja sosiaalisen median kautta.  Kaikki palaute auttaa meitä kehittämään toimintaamme parempaan suuntaan.  

Asiakaskokemuksiin voi perehtyä lisää täältä.  

Puhtaampi huominen tehdään todeksi valinnoilla. 15 000 kertaa kiitos! 

Terveisin
Heidi Gasumilta 


20.9.2021

Tutustu myös näihin
Content image
ARTIKKELI

Porvoolainen Lahden perhe ihastui kaasuautoon

Kun porvoolaisperhe sai kaasuauton testiajoon, suunnitelmat seuraavan auton hankinnasta menivät uusiksi.

Lue lisää
Content image
ARTIKKELI

Biokaasuvallankumous vauhdittaa kiertotaloutta

Kiertotalouden merkitys kasvaa koko ajan sekä globaalilla että paikallisella tasolla. Gasum tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden vähentää kasvihuonekaasupääs...

Lue lisää
Content image
ARTIKKELI

Uusiutuva biokaasu näyttää mallia koko yhteiskunnalle

Biokaasu on polttoaine, joka mahdollistaa kiertotalouden ja edistää luonnonvarojen tehokasta käyttöä. Sillä on kuitenkin myös muita etuja. Koska biokaasu on...

Lue lisää