Maailmalla on jo huomattu, että hankintatuella vähäpäästöisten kaasukuorma-autojen määrä saadaan nousuun. Samaa on ennustettu Suomessa tapahtuvan nyt, kun hankintatukilaki on saatu voimaan. Mitä kuuluu kaasulogistiikalle, ja mitkä seikat lisäävät sen suosiota aikana, jolloin liikenteen päästöjen leikkaaminen on niin tärkeää?
Yrityksien panostukset ympäristöystävällisyyteen ja vastuullisuuteen ovat hyvin yleisiä. Jotkut ovat jopa ilmoittaneet hiilinegatiivisia päästötavoitteita! Syitä löytyy yhteisten päästövähennystavoitteiden ja rajoitteiden lisäksi esimerkiksi kuluttajien toiveista, ja yhä enemmän myös vihreiden vaihtoehtojen tarjonnan kasvusta.
Jotta tärkeisiin kansainvälisiin päästötavoitteisiin päästäisiin, monelle alalle onkin asetettu rajoitteita, joilla hillitään kasvihuonekaasupäästöjen kasvua. Logistiikka-alalla pyritään myös pienentämään hiilijalanjälkeä, esimerkiksi Euroopan komission asetus linjaa, että
uusien ajoneuvojen CO2-päästöjen tulee olla 15 prosenttia alemmat kuin vuoden 2019 vastaavat päästöt
vuonna 2030 uusien ajoneuvojen päästöjen tulee olla vähintään 30 prosenttia pienemmät.
Raskaan liikenteen päästöjä ohjaa vähentämään myös yhä tiedostavammat asiakkaat. Kuluttajat toivovat kestäviä vaihtoehtoja ja jopa vaativat yrityksiä tarjoamaan entistä vihreämpää palvelua. Myös logistiikkayrityksissä vastataan tähän tarpeeseen, kun tilaajayritykset utelevat, onko heillä vaihtoehtoja perinteiselle dieselkäyttöiselle kuljetukselle.
Kaasuajoneuvojen määrä on ollut isossa kasvussa viime vuosina, ja se tulee kasvamaan entisestään. Mistä tämä muutossuunta alalla?
Gasumin hiljattain järjestämässä webinaarissa oli vieraana Vähälä Logistics Oy:n toimitusjohtaja Ville Vähälä. Täyden palvelun logistiikkayhtiö Vähälä Logistics hankki ensimmäisen LNG-rekkaveturinsa vuonna 2019.
Vihreän logistiikka-alan tienraivaajaksikin kutsuttu Vähälä on halunnut laajentaa palveluvalikoimaansa vastuullisilla vaihtoehdoilla. Webinaarissa Ville Vähälä kuvaili vastuullisuuden aina kuuluneen luotsaamansa perheyrityksen arvoihin. Siinä missä se ennen merkitsi ennen kaikkea sanansa pitämistä, nyt se kattaa myös ympäristöarvot ja kestävän kehityksen.
Tällä hetkellä Vähälällä on kalustossaan yhteensä kuusi kaasukäyttöistä kuorma-autoa, kaksi täyssähköpakettiautoa kaupunkijakeluun sekä yksi sähköllä toimiva jakelupyörä pienempien pakettien toimitukseen. Kaasuajoneuvoista viisi on hankittu aivan tuoreeltaan hankintatuen turvin.