Medialle

Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?


06.03.2015

Biokaasulaitoshanke edistyy Intiassa - jo toinen perhe tehnyt päätöksen rakentamisesta

Gasumin joululahjoituksen kohteeksi 2014 valikoitui UFF:n ja ulkoministeriön tukema biokaasuhanke, jonka tiimoilta lahjoitamme viidelle perheelle biokaasulaitokset. Hankkeen etenimistä seurataan Intiasta saapuvien kirjeiden avulla. Vuorossa on Hera Lal Gurjarin perheen tarina biokaasulaitoksen hankintapäätöksestä.

Olen Hera Lal Gurjar ja isäni on Shri Shyonath Gurjar Gaddarwadan kylästä. Perheeseeni kuuluu kuusi henkilöä ja omistamme viisi nautaa sekä 2,5 hehtaaria maata. Laitamme ruokaa perinteisellä tavalla käyttämällä polttopuuta ja lantakakkuja, josta johtuen sisälle tulee paljon savua. Ruoanlaitto savuisissa tiloissa on aiheuttanut vaimolleni silmä- ja hengitystieongelmia. Lisäksi polttopuiden kerääminen metsästä ja lantakakkujen valmistaminen aiheuttaa fyysistä stressiä.

Eräänä päivänä tammikuussa Humana People to People India (HPPI) – järjestön työntekijä Munna Lal Yadav vieraili talossani. Hän kertoi meille HPPI – järjestön toiminnasta ja meneillään olevasta biokaasulaitoshankkeesta. Munna Lal Yadav kertoi, että biokaasulaitoksen tärkein hyöty perheen kannalta on puhdas ja savuton ympäristö keittiössä. Hän kertoi myös samalla miten voimme säästää biokaasulaitoksen avulla ympäristöä ja rahaa perheelle.

Munna Lal Yadav vei minut vierailulle Luxman Gurjarin perheen luokse Kiratpuran kylään tutustumaan heidän biokaasulaitokseen. Vierailumme jälkeen ja puhuttuani maanviljelijöiden kanssa olin varma biokaasulaitoksesta ja halusin perustaa yhden kotiini. Olen tilannut jo rakennusmateriaalia laitosta varten ja materiaalien pitäisi saapua 16. helmikuuta ja sen jälkeen aion saada rakennustyöt käyntiin.