Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
03.03.2015
KESKEISTÄ VUONNA 2014
• Liikevaihto 1 079 milj. euroa (2013: 1 150 milj. euroa)
• Maakaasun myynti 29 TWh (2013: 33 TWh) • Liikevoitto 5,1 miljoonaa euroa (2013: 41 milj. euroa )
GASUMIN TOIMITUSJOHTAJA JOHANNA LAMMINEN KOMMENTOI VUOTTA 2014:
"Vaikka maakaasun myyntivolyymit ja sen myötä konsernin liikevaihto laskivat edellisvuoteen verrattuna, kehitimme vuoden 2014 aikana toimintaamme ja käynnistimme merkittävän määrän kehityshankkeita.
LNG-liiketoimintamme merkitys kasvoi Skangass-yrityskaupan myötä ja biokaasuliiketoiminta sai useita uusia asiakkuuksia. Veimme vuoden aikana päätökseen sisäisen tekniikan ja kunnossapidon toiminnan kehityshankkeen. Uusi visiomme ”Pohjoismainen kaasuekosysteemi kestävän kehityksen edistäjänä” ja strategiatyömme, sai hyvän sysäyksen jo loppuvuoden 2014 aikana.
Konsernin tulos oli heikko, vuoden aikana kirjasimme alas taseemme keskeneräisistä eristä kaiken kaikkiaan 10 miljoonaa euroa hankintoja. Tulostamme rasitti myös hyödykejohdannaisten käyvän arvon muutokset, nettona 13 miljoonaa euroa, joiden osalta emme sovella suojauslaskentaa.
Alkuvuoden 2015 tärkeimpiä asioita ovat kaasun hintakilpailukyvyn palauttaminen sekä Gasumin ehdottaman uuden energiaveromallin esittely päättäjille."
Lue Gasumin koko tilinpäätöstiedote 2014 (pdf)>>
GASUM-KONSERNI
Konserniviestintä
LISÄTIETOJA: Johanna Lamminen toimitusjohtaja, puh. 020 44 78602 etunimi.sukunimi(a)gasum.fi