Medialle

Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?


14.07.2015

Gasum monipuolisesti mukana SuomiAreenassa – Suomen ensimmäinen LNG-terminaali kattavasti esillä

Gasum esittelee Porin Tahkoluotoon rakennettavaa LNG-terminaalia SuomiAreenan Kansalaistorilla 15.–17. heinäkuuta. Syksyllä 2016 valmistuvan terminaalin rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti. Kansalaistorilla on lisäksi nähtävillä kotimaisella biokaasulla kulkeva amerikanrauta Pontiac Firebird. Gasum järjestää SuomiAreenan yhteydessä myös lounastilaisuuden päättäjille torstaina 16.7.

Kaasun merkitys Suomen energiavalikoimassa kasvaa, kun maan ensimmäinen LNG-tuontiterminaali valmistuu Porin Tahkoluotoon syksyllä 2016. Gasumin tytäryhtiön Skangasin terminaalihanke on kattavasti esillä SuomiAreenan kansalaistorilla Porissa 15.–17. heinäkuuta. LNG eli nesteytetty maakaasu on energiatehokas ja puhdas polttoainevaihtoehto kaasuverkoston ulkopuoliselle teollisuudelle, meriliikenteelle ja raskaalle maantieliikenteelle.

30 000 kuutiometrin kokoisen LNG-terminaalin rakennustyöt ovat sujuneet suunnitelmien mukaan. Hankkeen rakennusurakat on pääosin solmittu, ja loput pääurakoista solmitaan kesän aikana. Työmaan henkilömäärä kasvaa tällä hetkellä voimakkaasti. Terminaaliin asennetaan parasta aikaa laiteperustuksia, ja ensimmäiset laitetoimitukset saapuvat työmaalle kesän ja syksyn aikana. Terminaalin lisäksi Tahkoluodossa rakennetaan parhaillaan kaasua varten noin 12 kilometrin mittaista yhdysputkea alueella sijaitsevan teollisuuden tarpeisiin.

Lateloiden tuunaama Pontiac Firebird nähtävillä, lounastilaisuus kerää päättäjät yhteen

LNG-hankkeen lisäksi SuomiAreenan kansalaistorilla nähdään Lateloiden tuunaama, kotimaisella ja uusiutuvalla Gasum-biokaasulla kulkeva Pontiac Firebird. Käytännössä nollapäästöiseksi muunnettu 1970-luvun amerikanrauta toimi Gasumin Hyvän ilman lintu -innovaatiokilpailun lippulaivana viime syksyn ja kevään ajan. Innovaatio-kilpailussa etsittiin tuoreita ideoita luonnonkaasun maantieliikennekäytön lisäämiseksi, jotta edullinen ja puhtaasti palava liikennekaasu olisi entistä useamman autoilijan hyödynnettävissä.    

Gasum järjestää SuomiAreenan yhteydessä myös lounastilaisuuden päättäjille torstaina 16.7. Keskusteluiden keskiössä on kaasun rooli osana suomalaista energiatulevaisuutta. Monikäyttöisellä ja puhtaasti palavalla kaasulla on merkittävä rooli siirryttäessä kohti vähähiilistä yhteiskuntaa. Lisäksi sekä maakaasun että LNG:n infrastruktuurit soveltuvat sellaisenaan biokaasulle ja nesteytetylle biokaasulle, joiden tuotanto pohjautuu kiertotalouteen ja resurssien älykkääseen hyödyntämiseen.

Gasumin tavoitteena on, että energiaverotus ohjaisi nykyistä vahvemmin vähäpäästöisten polttoaineiden käyttöön, kannustaisi energiatehokkaaseen sähkön- ja lämmöntuotantoon. Gasum on kehittänyt tavoitetta tukevan veromallin, joka olisi valtion verotulojen kannalta neutraali ratkaisu.

Lisätiedot: yhteiskuntasuhdepäällikkö, Juha Ala-Huikku, Gasum puh. 020 44 78671, etunimi.sukunimi(a)gasum.fi

johtaja, viestintä, markkinointi ja yritysvastuu, Olga Väisänen, Gasum puh. 020 44 78 62, etunimi.sukunimi(a)gasum.fi