Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
23.11.2015
Gasumin joululahjoituksen kohteeksi 2014 valikoitui UFF:n ja ulkoministeriön tukema biokaasuhanke, jonka tiimoilta lahjoitamme viidelle perheelle biokaasulaitokset. Hankkeen etenimistä seurataan Intiasta saapuvien kirjeiden avulla. Vuorossa on Ghanshyam Gurjatin vaimon Bimla Devin mietteitä biokaasulaitoksesta.
Olen Bimla Devi, Ghanshyam Gurjarin vaimo Gaddarwadan kylän Bandikuin korttelista Dausan alueella Rajasthanissa. Perheeseeni kuuluu kymmenen henkilöä, ja lisäksi taloudessamme on kymmenen eläintä. Maatalous ja karjanhoito ovat perheeni ainoat elinkeinot ja omistamme hehtaarin verran maata. Aikaisemmin ruuan valmistuksessa käytettiin yksinomaan polttopuita ja lantakakkuja, jonka seurauksena keittiön seinät nokeentuivat ja kaikki astiat tummuivat. Sisäilman epäpuhtaudet vaikuttivat terveyteen, oireina olivat mm. silmien ärsyyntyminen ja hengitysteiden erilaiset infektiot jne. Lisäksi polttopuiden kerääminen ja lantakakkujen valmistaminen vei paljon työaikaa. Keskimäärin ruoanlaittoon 10-12 kg polttopuuta ja vähintään kolme kappaletta lantakakkuja.
Humana People to People – järjestön (HPPI) projektijohtaja tapasi perheeni ja sai meidät vakuutettua biokaasulaitoksen taloudellisista hyödyistä mm. rahaa ei enää kulu niin paljon polttopuihin, kemiallisiin lannoitteisiin ja lääkkeisiin. Biokaasulaitoksen avulla pystymme vähentämään savua keittiössä sekä naisten työmäärää. Joten maaliskuussa 2015 biokaasulaitokseen vaadittava kahden kuutiometrin perustukset oli rakennettu, ja HPPI-järjestön aktiivisella tuella saimme biokaasulaitoksen käyttöömme huhtikuussa 2015. Olen hyvin iloinen laitoksen toimivuudesta, ja HPPI projektihenkilöstön ohjeita noudattamalla perheeni käyttää nykyään keittiön liedessä saasteetonta ja hajutonta kaasua.
Biokaasun tuotannosta tuleva liete on typpipitoista, sen tuottaminen on ilmaista biokaasulaitoksessa, ja käytämme lietteen omalla pellollamme. Liete ei ole ainoastaan lisännyt pellon tuottoa, vaan se on myös vähentänyt kuluja kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön osalta. Savuton ympäristö ja sisäilman alentuneet epäpuhtaudet ovat vähentäneet hengitysvaikeuksien ja silmäsairauksien määrää. Naisten ei tarvitse enää raataa kerätäkseen polttopuita eivätkä he enää altistu savulle keittiössä eikä aikaa enää kulu keittiön ja astioiden puhdistamiseen. Myymme nykyään markkinoilla maaltamme saatavat polttopuut, ja siitä on muodostunut toinen tulonlähde perheelleni.
Suuri kiitos HPPI-järjestölle ja Gasumille, jotka ovat mahdollistaneet meille tämän uuden tekniikan.