Medialle

Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?


09.03.2015

Maakaasuputken rakennustyöt alkavat Naistenlahdessa Tampereella

Gasumin Naistenlahden maakaasun siirtoputkistoa siirretään noin kolmen kilometrin pituudelta Tampereen Rantaväylän tunnelin ja Ranta-Tampellan asemakaavan muutoksen myötä. Samalla rakennetaan Naistenlahteen uusi venttiili-ja kaavinasema kesän 2015 aikana. Rakennustyöt alkavat viikolla 10. Uusi maakaasuputki otetaan käyttöön syyskuun 2015 lopussa.

Putken linjaus Putkimuutoksen tilaajana toimii Tampereen kaupunki. Putken linjaus lähtee Santalahden venttiiliasemalta, mistä rakennetaan 2,8 kilometriä pitkä Näsijärven vesistönalitus Naistenlahden aallonmurtajan läpi ja edelleen Naistenlahden satama-altaan poikki voimalaitokselle. Näsijärven vesistönalituslupa myönnettiin vuoden 2014 lopulla.

Satama-altaasta maakaasuputki nousee uudelle sitä varten rakennetulle putkisillalle, josta se jatkaa voimalaitoksen nykyistä putkisiltaa pitkin Naistenlahden venttiili- ja kaavinasemalle.

Gasum Oy:n rakennusurakoitsijana ja päätoteuttajana toimii Maanrakennusliike E.M. Pekkinen Oy. Aliurakoitsijoita Pekkisellä on mm. mekaanisena asennusurakoitsijana Caverion Industria Oy ja Finnsukellus Oy tekemässä vesistötyöt sisältäen ruoppauksen, putken kellutuksen, putkiletkojen siirrot, tarvittavat sukellustyöt sekä vedenalaiset täyttötyöt. Rakennetarkastuksen tekee Dekra Industrial Oy ja katodiseen suojaukseen liittyvät työt tekee Gasum Tekniikka Oy.

Tampereen Naistenlahden maakaasuputken mittava putkihanke käynnistyi Gasumin ja Tampereen kaupungin välisellä sopimuksella vuonna 2013.

Lisätiedot: projektipäällikkö, Gasum, Ossi Falck, puh. 020 44 78722 etunimi.sukunimi(a)gasum.fi

päällikkö, omaisuuden hallinta, Gasum, Marko Ikävalko, puh. 020 44 78719 etunimi.sukunimi(a)gasum.fi