Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
29.02.2016
Valtakunnallinen Biotehdas-ketju siirtyy osaksi Gasumin biokaasuliiketoimintaa. Gasum Oy ja Taaleri Pääomarahastot Oy ovat saaneet yrityskaupan päätökseen ennakoidun aikataulun mukaisesti.
Kauppa vahvistaa Gasumin strategista tavoitetta kehittää aktiivisesti biokaasun tuotantoa ja markkinaa Suomessa. Investoinnin myötä Gasum parantaa biokaasun saatavuutta etenkin kaasuverkon ulkopuolisissa kohteissa.
Biotehtaalla on biokaasulaitokset Huittisissa, Kuopiossa, Oulussa ja Honkajoella sekä kesällä 2016 valmistuva laitos Riihimäellä. Biokaasulaitokset käsittelevät vuosittain yhteensä noin 275 000 tonnia biohajoavia jätteitä, kuten kotitalouksien ja teollisuuden biojätettä sekä jätevedenpuhdistamoiden lietettä. Laitokset tuottavat noin 180 GWh biokaasua vuodessa. Biotehdas työllistää 18 henkilöä, jotka kaikki jatkavat Gasum-konsernin palveluksessa.
Tällä hetkellä Gasum syöttää biokaasua kaasuverkostoon Espoosta, Kouvolasta ja Lahdesta, ja vuonna 2015 biokaasua syötettiin verkkoon 76,5 GWh. Gasum allekirjoitti helmikuussa sopimuksen myös Biovakka Oy:n osakekannan ostosta. Biovakalla on biokaasulaitokset Turussa ja Vehmaalla.
Lisätiedot: Johanna Lamminen, toimitusjohtaja, Gasum Oy puh. 020 44 78 661 (johdon assistentti, Henna Walker)
Olga Väisänen, johtaja, viestintä, Gasum Oy puh. 020 44 78 628 etunimi.sukunimi(a)gasum.fi