Medialle

Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?


11.05.2016

Kalliossa saunotaan kotimaisen biokaasun tuottamalla lämmöllä

Gasum ja Sauna Arla ovat allekirjoittaneet sopimuksen biokaasun käytöstä. Sauna Arlalla käytettiin jo aiemmin Gasumin kaasua, mutta tästä eteenpäin saunan kiukaat tulevat lämpiämään kotimaisella biokaasulla. Arla on yksi Helsingin neljästä julkisesta saunasta, ja niistä ainoa, jonka kiukaat toimivat kaasulla.

Vuonna 1929 perustettu Sauna Arla on palvellut Kallion saunojia maakaasulla lämpiävillä kiukailla jo vuodesta 1970. Saunalla otettiin nyt ympäristöystävällisyydessä seuraava askel, sillä saunan kiukaat alkavat lämmetä biokaasulla. Helsingin musiikkipiireissä ja kaupunginvaltuustossakin vaikuttanut saunan omistaja Kimmo Helistö kertoo pyrkivänsä saunan toiminnassa yleisestikin edistämään vihreitä, kestäviä arvoja.

”Olen monella tapaa vastuullinen ihminen ja oma elämäntapani on vihreä. Pyrin luontaisesti myös saunalla vihreisiin arvoihin, niin laudeliinojen kuin naapurin keraamikon tekemien kahvikuppienkin osalta. Biokaasu tarjoaa hyvän, kestävän ja pienhiukkaspäästöttömän ratkaisun kiukaiden lämmitykseen. Suurena bonuksena biokaasussa on vielä sen kotimaisuus”, Helistö sanoo.

Gasum on tehnyt aiemminkin Sauna Arlan kanssa yhteistyötä. Arlan kiukaat remontoitiin yhdeksän vuotta sitten, ja remontin yhteydessä Gasum tarjosi saunalle polttimet sekä vastasi kiuasremontin suunnittelusta ja toteutuksesta. Sauna Arlan kertalämmitteisten kiukaiden ja niiden yli tonnin painoisten saunakivien lämmittämiseen kuluu biokaasua vuodessa noin 160 MWh. Viitenä päivänä viikossa auki oleva sauna tarjoaa löylyt viikoittain noin kahdellesadalle saunan ystävälle.

”On hienoa päästä osaltamme kehittämään Kallion alueen perinteikästä paikalliskulttuuria. Biokaasulla lämpiävä kiuas antaa Sauna Arlalle ainutlaatuisen mahdollisuuden tarjota saunavieraille todella ympäristöystävälliset löylyt”, sanoo Timo Jokila, Gasumin myyntipäällikkö.

Gasumin biokaasu on aina täysin uusiutuvista raaka-aineista valmistettu kotimainen biopolttoaine, jota syötetään kaasuverkkoon Espoosta, Kouvolasta ja Lahdesta sekä tästä kesästä eteenpäin myös Riihimäen uudesta biokaasulaitoksesta. Biokaasu on monikäyttöinen energianlähde, jota myydään teollisuudelle, palveluita tarjoaville yrityksille, lämmön- ja voimantuotantoon, liesikäyttöön kotitalouksille ja ravintoloille sekä maantieliikenteen polttoaineeksi.

Lisätietoja: Timo Jokila, myyntipäällikkö, Gasum Oy puh. 020 44 78552, etunimi.sukunimi(a)gasum.fi

Kimmo Helistö, omistaja, Sauna Arla puh. 050 536 9027, kimmo@helisto.net