Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
22.12.2016
Gasum avaa Vantaan ensimmäisen kaasutankkausaseman ensi vuonna Petikkoon. Tankkausasema tullaan rakentamaan Kehä III sekä Petikon ja Variston yritysalueen välittömään läheisyyteen osoitteeseen Klinkkerikaari 1. Tankkausasemalta saa tankattua paineistettua maa- ja biokaasua (CNG/CBG), jotka käyvät henkilö- ja jakeluautoihin. Yhtiö tulee rakentamaan 35 uutta tankkausasemaa seuraavien vuosien aikana.
Ensi vuonna Gasum avaa Vantaan tankkausaseman lisäksi uusia asemia muun muassa Hämeenlinnaan, Poriin ja Jyväskylään. Yhtiö tiedottaa hankkeiden etenemisestä heti kun on mahdollista. Uudet tankkausasemat tulevat sijaitsemaan keskeisillä paikoilla keskittyen pääosin kaupunkialueille ja liikenteen solmukohtiin. Suomessa on tällä hetkellä 26 julkista kaasutankkausasemaa.
”Olemme jo pitkään etsineet Kehä III alueelta soveltuvaa liikepaikkaa kaasutankkausasemalle. On todella hienoa, että hyvässä yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa löysimme mainiosti sekä yksityis- että yritysautoilijoita palvelevan sijainnin. Uskoaksemme pääsemme julkistamaan piakkoin muitakin asemahankkeita pääkaupunkiseudulta”, kertoo Jussi Vainikka, Gasumin biokaasun liiketoiminnan kehityspäällikkö.
Edullisen ja puhtaan liikennekaasun kysyntä kasvaa voimakkaasti koko ajan ja laajeneva kaasuajoneuvotarjonta parantaa mahdollisuuksia siirtyä liikennekaasujen käyttöön. Gasum on sitoutunut vahvasti kaasuautoilun kehittämiseen.
Kaasun liikennekäytön puolesta puhuvat edullisen hinnan lisäksi ympäristönäkökulmat. Maakaasulla ajettaessa hiilidioksidipäästöt ovat noin 20 prosenttia alhaisemmat verrattuna bensiiniin. Biokaasu on kotimainen ja uusiutuva biopolttoaine, jonka käytöstä ei synny lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Se on ainoa Suomessa myytävä liikennepolttoaine, jolle on myönnetty sekä pohjoismainen Joutsenmerkki että Avainlippu-tunnus. Biokaasua tuotetaan Suomessa kotien, kauppojen ja teollisuuden biohajoavista jätteistä.
Lisätiedot:
Jussi Vainikka, liiketoiminnan kehityspäällikkö, Biokaasu, Gasum Oy puh. 020 44 78 531, etunimi.sukunimi(a)gasum.fi