Medialle

Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?


09.05.2017

Gasum ottaa Turun jätehuollossa käyttöön LNG-käyttöisen kuorma-auton

Gasum hankkii Turun jätehuollon käyttöön LNG-käyttöisen kuorma-auton. LNG:tä, eli nesteytettyä maakaasua, on voinut tankata Turussa viime syksystä lähtien sataman yhteydessä sijaitsevalta kaasutankkausasemalta.

Gasumin hankkima LNG-käyttöinen Scania G 340 LA4x2MNA tulee ajamaan Kakolanmäen vedenpuhdistamolta jätevesilietettä Topinojan biokaasulaitokselle. Näiden kahden välinen etäisyys on 16 kilometriä, ja tätä matkaa LNG-rekka tulee kulkemaan 5–6 kertaa päivässä, viitenä päivänä viikossa. Uusi kuorma-auto korvaa aiemmin väliä kulkeneen diesel kuorma-auton.

”Tämä on Scanian ensimmäinen LNG-käyttöinen kaasukuorma-auto Suomessa. Kaasuautojen kysyntä on kasvanut viimeisen vuoden aikana merkittävästi ja näyttää siltä, että kysyntä tulee vain kasvamaan. Ympäristöasioiden huomioiminen on merkittävä tekijä myös kuljetusalalla”, sanoo Scania Suomi Oy:n tuotepäällikkö Mika Jukkara.

Turussa pyritään hiilineutraaliuteen muun muassa kaasun voimin

Syyskuussa alkaneessa, EU:n rahoittamassa CIVITAS ECCENTRICissä testataan biokaasuautoja sekä biokaasun käytön kasvamistä logistiikassa. Gasum haluaa hankkeen kautta todentaa kaasun hyötyjä raskaalle liikenteelle ja ympäristölle. Myös Turku pyrkii hiilineutraaliuden saavuttamiseen muun muassa sähköistämällä joukkoliikennettä ja laajentamalla biopolttoaineiden käyttöä.

”Turun tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2040 mennessä, ja haluamme olla mukana edistämässä uusien ympäristöystävällisten käytäntöjen hyödyntämistä Turun alueella. Turku on sitoutunut vähäpäästöisen liikenteen edistämiseen. Kakolan jätevedenpuhdistamon ja Topinojan jätekeskuksen väliä kulkevat LNG-käyttöiset ajoneuvoyhdistelmät ovat tärkeä lisä Turun kiertotalouteen. Turulla on käynnissä myös ensimmäinen kilpailutuskierros kaasukäyttöisen pakettiauton ja kolmen monitoimihenkilöauton saamiseksi kaupungin käyttöön”, sanoo Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell.

Ympäristöystävällisen LNG:n tankkaaminen onnistuu yhä useammasta osoitteesta

Scanian kaasukuorma-auto alittaa selvästi Euro 6 -päästörajat. Hiilivetyä ja hiilimonoksidia ei käytännössä synny lainkaan. Typenoksideja ja pienhiukkasia syntyy huomattavasti vastaavaa dieselautoa vähemmän. Euro 6 -päästörajaan verrattuna esimerkiksi pienhiukkasia syntyy alle kolmasosa. Kun polttoaineena on nesteytetty biokaasu, ei laskennallisia hiilidioksidipäästöjä synny ollenkaan.

”Nesteytetyllä biokaasulla kulkevan auton valinta Turun kaupunkiolosuhteisiin oli selvä. Näin pystytään vähentämään niin pakoputken päästä tulevia päästöjä kuin kuorma-auton aiheuttamaa äänihäiriötä”, sanoo Gasumin logistiikkapäällikkö Jerkko Jyläntö.

LNG on puhdas polttoaine, joka ei sisällä lähi-ilmaan vaikuttavia pienhiukkasia ja jonka hiilidioksidi- ja typenoksidipäästöt ovat vähäiset. Suomen ensimmäiset LNG-kaasutankkausasemat sijaitsevat Helsingin Vuosaaressa ja Turussa. Seuraavat kaksi asemaa avataan Jyväskylään ja Vantaalle kesän 2017 aikana. Gasumin käyttöön tulee loppukeväästä myös toinen LNG-käyttöinen kuorma-auto Ivecolta. Se tulee ajamaan Vehmaan biokaasulaitokselta lannoitetta paikallisille maanviljelijöille.

Turun LNG-kaasutankkausasema sijaitsee osoitteessa Tuontiväylä 2. Linkki tankkausasemakarttaan.

 

Lisätietoja:
Jerkko Jyläntö, logistiikkapäällikkö, Gasum Oy
puh. 050 575 9365, etunimi.sukunimi(a)gasum.fi

Mika Jukkara, tuotepäällikkö, Scania Suomi Oy
puh. 0400 900 170, etunimi.sukunimi(a)scania.fi

Stella Aaltonen, hankejohtaja, CIVITAS ECCENTRIC, Turun kaupunki
puh. 044 907 5983, etunimi.sukunimi(a)turku.fi
 

Scania on osa Volkswagen Truck & Bus GmbH -konsernia ja maailman johtavia raskaisiin kuljetussovelluksiin tarkoitettujen kuorma- ja linja-autojen valmistajia. Scania on myös johtava teollisuus- ja merimoottoreiden toimittaja. Palveluihin liittyvät tuotteet edustavat yhä kasvavaa osaa yhtiön toiminnasta varmistaen Scanian asiakkaille kustannustehokkaita kuljetusratkaisuja ja kaluston maksimaalisen käytettävyyden. Scania tarjoaa myös rahoituspalveluja. Noin 400 000 henkilöä työllistävä yritys toimii noin sadassa maassa. Tutkimus- ja kehitystoiminnot on keskitetty Ruotsiin, kun taas Euroopassa ja Etelä-Amerikassa valmistetaan koko maailmaan myytävät komponentit ja kokonaiset ajoneuvot. Vuoden 2015 liikevaihto oli 95 miljardia SEK nettovoiton ollessa 6,8 miljardia SEK. www.scania.com   

CIVITAS ECCENTRIC, Turun kaupunki on mukana kansainvälisessä yhteistyössä (2016-2020), jossa kehitetään fiksuja ja puhtaita liikkumisratkaisuja. EU:n Horizon2020 -rahoitteisessa CIVITAS ECCENTRIC -hankkeessa kehitetään sähköistä liikennettä, edistetään biokaasun käyttöä, autojen ja pyörien yhteiskäyttöä sekä liikkuminen palveluna -mallia (Mobility as a Service, MaaS). Painopistealueena on Kupittaa.www.turku.fi/civitas-eccentric