Medialle

Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?


17.01.2017

Gasumin asiakaslehti sai lukijoiltaan positiivista palautetta

Tuoreen lukijatutkimuksen mukaan Gasumin asiakas- ja sidosryhmälehti Gasetti on lukijoidensa keskuudessa todella pidetty. Otavamedia OMAn joulu-tammikuun vaihteessa toteuttamaan kyselyyn vastasi noin 450 Gasetin lukijaa.

Kyselytutkimuksessa selvitettiin, mitä lehden lukijakunta ajatteli lehdestä, ja millaiset sisällöt lukijoihin vetosivat. Tulokset olivat kauttaaltaan positiivisia – yli kaksi kolmasosaa vastaajista antoi lehdelle yleisarvosanaksi joko neljä tai täydet viisi pistettä.

Lukijatutkimuksen mukaan useimmat Gasetin lukijat tarttuivat lehden paperiseen versioon. Jopa neljä viidestä vastaajasta koki sen vastaavan parhaiten heidän tarpeitaan lukijana. Yksi lukijoista perusteli lehtiversion suosimista sillä, että paperisena lehti on helppo viedä työpaikan taukohuoneeseen muidenkin luettavaksi. Joka neljäs vastaajista luki Gasetin juttuja myös sen verkosta.

”Olemme tyytyväisiä asiakkaille- ja sidosryhmille suunnatun Gasetin lukijatutkimuksen tuloksiin. Lukijat arvostavat laadukasta, hyvin toimitettua sisältöä ajankohtaisista ja tärkeiksi koetuista teemoista. Lukijoiden ajatukset kiinnostavista sisällöistä osuvat hyvin yksiin omiemme kanssa, joten tästä on hyvä jatkaa lehden kehittämistä. Moni kertoi säästävänsä lehden tai antavansa sen eteenpäin kollegalle luettavaksi," kertoo lehden päätoimittaja ja viestintäpäällikkö Anna Ailio Gasumilta.

Gasumin asiakas- ja sidosrymälehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa painettuna ja verkossa. Julkaisuissa käsitellään energia- ja kaasualaa eri teemojen kautta. Lehdessä nostetaan esiin myös tärkeitä alan trendejä ja uutisia kaasusta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Lehdessä on aina myös asiakasesimerkkejä, joissa kerrotaan, millä tavoin Gasum laajentaa asiakkaidensa kanssa yhteistyössä pohjoismaista kaasuekosysteemiä.

Lehden artikkeleita löydä täältä tai koko lehden pdf-muotoisena täällä. Voit myös tilata lehden painettuna viestinnästä.

Lisätietoja:
Anna Ailio, viestintäpäällikkö, Gasum
p. 050 4690 114, etunimi.sukunimi@gasum.com

Energiayhtiö Gasum, puhtaampaa energiaa, tutustu yhtiöömme.

Anna Ailio, Gasumin viestintäpäällikkö

”Olemme tyytyväisiä tuoreimpiin Gasetin lukijatutkimuksen tuloksiin. Asiakkaamme arvostavat selkeästi laadukasta, hyvin toimitettua sisältöä ajankohtaisista, tärkeiksi koetuista teemoista painetussa lehdessä."

Anna Ailio, viestintäpäällikkö, Gasum