Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
01.12.2017
Gasumin pääkonttori muuttaa uusiin toimitiloihin Tapiolaan joulukuun ensimmäisinä päivinä. Muutto tapahtuu vihreästi Niemi Palveluiden kaasukäyttöisillä muuttoautoilla.
Gasum ja Niemi Palvelut käynnistivät yhteistyön vuonna 2015 biokaasulla toimivien autojen käyttämisestä muuttopalveluissa. Nyt joulukuun alussa 2017 Gasumin pääkonttori muuttaa uusiin toimitiloihin Tapiolaan, ja muutto tapahtuu luontevasti Niemen biokaasulla toimivilla muuttoautoilla.
Biokaasuautoja Niemellä on nyt yhteensä käytössään 15 kolmessa eri kokoluokassa, pienestä asennustehtäviin soveltuvasta muuttoautosta aina isoon 18 tonnin Volvon kuorma-autoihin. Käyttöönotetuilla muuttoautoilla on toteutettu jo satoja vihreämpi muuttoja ympäri Suomen.
Biokaasu on täysin kotimainen ja uusiutuva liikennepolttoaine, joka tuotetaan kotitalouksien, kauppojen ja teollisuuden biohajoavista jätteistä. Biokaasun tuotantoon liittyy keskeisesti kiertotalous, sillä kaasua tuotetaan muun muassa biojätteestä, joka on päätynyt aiemmin kaatopaikalle tai jätteenpolttolaitokseen.
Biokaasun liikennekäytöllä vähennetään polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosenttia verrattuna fossiilisten polttoaineiden vertailuarvoon perustuen Energiaviraston hyväksymään kestävyysjärjestelmään.
Biokaasulle on myönnetty kotimaisuudesta ja ympäristöystävällisyydestä kertova Joutsenmerkki ja Avainlippu-tunnus.