Liikennettä palveleva tankkausasemaverkosto kasvaa reipasta tahtia. Gasum on avannut vuoden aikana tankkausasemat Hämeenlinnaan, Poriin, Jyväskylään ja Vantaalle. Lähivuosien aikana Gasum tulee avaamaan kaikkiaan 35 uutta asemaa.
Vuoden 2017 aikana Gasum on jatkanut suomalaisen kaasuautoilun kehittämistä ja puhtaamman liikkumisen edistämistä. Kevyeeseen liikenteeseen tarkoitetun maa- ja biokaasun lisäksi nesteytetty maakaasu (LNG) tarjoaa nyt keinon vähentää päästöjä raskaassa liikenteessä. Suomi seuraa Euroopan mallia – LNG-käyttöiset raskaat ajoneuvot yleistyvät ja tankkausasemaverkosto laajenee.
Hiilineutraaliuteen tähtäävät kaupungit pitävät verkoston kehittymistä tärkeänä ilmastotavoitteiden ja kilpailukykynsä kannalta. Asemaverkoston kehitys ja kaasuautojen määrän kasvu tukee siirtymistä puhtaampiin ratkaisuihin kevyessä ja raskaassa liikenteessä.
Hämeenlinna sai oman kaasutankkausasemansa, kun ensimmäiset autot tankkasivat kaasua Tiiriössä ennen juhannusta. Toinen tankkausasema avattiin Porin Maamiehenkadulle kesäkuun lopussa. Aseman kaasukontti jouduttiin vaihtamaan suurempaan jo ennen avajaistilaisuutta kaasun korkean kysynnän vuoksi. Uuden kaasutankkausaseman myötä Porissa on alkanut kulkemaan useita kaasutakseja, ja myös Porin kaupunki on ottanut syyskuussa käyttöön ensimmäiset kaasuautonsa.
Tankkausasemaverkoston laajentuminen jatkui loppukesästä Keski-Suomessa, kun Jyväskylään avattiin uusi tankkausasema. Asemalla voi nyt tankata paineistettua maa- ja biokaasua, jotka käyvät polttoaineeksi mm. henkilö-, jakelu-, jäteautoihin ja busseihin. Asemalta saa myös raskaan liikenteen LNG:tä.
Marraskuun 3. päivänä avautunut Vantaan Tuupakan asema tarjoaa polttoainetta kevyelle ja raskaalle liikenteelle. Tämä asema yhdessä aiemmin Vantaalle avatun Petikon aseman kanssa lisäävät entisestään kaasun tarjontaa pääkaupunkiseudulla Nyt pääkaupunkiseudulla on yhdeksän asemaa, joten kuluttajilla on varaa mistä valita.
Liikennettä palveleva tankkausasemaverkosto kasvaa reipasta tahtia. Gasum on avannut vuoden aikana tankkausasemat Hämeenlinnaan, Poriin, Jyväskylään ja Vantaalle.Lähivuosien aikana Gasum tulee avaamaan kaikkiaan 35 uutta asemaa.
Vuoden 2017 aikana Gasum on jatkanut suomalaisen kaasuautoilun kehittämistä ja puhtaamman liikkumisen edistämistä. Kevyeeseen liikenteeseen tarkoitetun maa- ja biokaasun lisäksi nesteytetty maakaasu (LNG) tarjoaa nyt keinon vähentää päästöjä raskaassa liikenteessä. Suomi seuraa Euroopan mallia – LNG-käyttöiset raskaat ajoneuvot yleistyvät ja tankkausasemaverkosto laajenee.
Hiilineutraaliuteen tähtäävät kaupungit pitävät verkoston kehittymistä tärkeänä ilmastotavoitteiden ja kilpailukykynsä kannalta. Asemaverkoston kehitys ja kaasuautojen määrän kasvu tukee siirtymistä puhtaampiin ratkaisuihin kevyessä ja raskaassa liikenteessä.
Viisi vuonna 2017 avattua asemaa vahvistavat Suomen tankkausverkostoa
Hämeenlinna sai oman kaasutankkausasemansa, kun ensimmäiset autot tankkasivat kaasua Tiiriössä ennen juhannusta. Toinen tankkausasema avattiin Porin Maamiehenkadulle kesäkuun lopussa. Aseman kaasukontti jouduttiin vaihtamaan suurempaan jo ennen avajaistilaisuutta kaasun korkean kysynnän vuoksi. Uuden kaasutankkausaseman myötä Porissa on alkanut kulkemaan useita kaasutakseja, ja myös Porin kaupunki on ottanut syyskuussa käyttöön ensimmäiset kaasuautonsa.
Tankkausasemaverkoston laajentuminen jatkui loppukesästä Keski-Suomessa, kun Jyväskylään avattiin uusi tankkausasema. Asemalla voi nyt tankata paineistettua maa- ja biokaasua, jotka käyvät polttoaineeksi mm. henkilö-, jakelu-, jäteautoihin ja busseihin. Asemalta saa myös raskaan liikenteen LNG:tä.
Marraskuun 3. päivänä avautunut Vantaan Tuupakan asema tarjoaa polttoainetta kevyelle ja raskaalle liikenteelle. Tämä asema yhdessä aiemmin Vantaalle avatun Petikon aseman kanssa lisäävät entisestään kaasun tarjontaa
pääkaupunkiseudulla Nyt pääkaupunkiseudulla on yhdeksän asemaa, joten kuluttajilla on varaa mistä valita.
Energia-asiat yhä merkittävämpiä autoileville suomalaisille
Tuoreen tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista (76 %) on kiinnostunut energia-asioista.* Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat myös sitoutuneita puhtaampiin energiaratkaisuihin. Samalla yksityisautoilusta ei kuitenkaan haluta tinkiä. Vastatakseen kuluttajien toiveisiin sekä tiukkeneviin päästötavoitteisiin kaupunkien ja yritysten tulee löytää uusia ratkaisuja.
Gasumin tarjoama biokaasu on täysin kotimainen ja uusiutuva biopolttoaine. Se on ainoa Suomessa myytävä liikennepolttoaine, jolle on myönnetty sekä pohjoismainen Joutsenmerkki että Avainlippu-tunnus. Biokaasun tuotantoon liittyy keskeisesti kiertotalous, sillä kaasua tuotetaan muun muassa biojätteestä, joka on päätynyt aiemmin kaatopaikalle tai jätteenpolttolaitokseen. Kiertotalous luo yrityksille ja kunnille erinomaisen mahdollisuuden hyödyntää ajoneuvoissa polttoaineena omista biojätteistään tuotettua biokaasua.
Tervetuloa tankkaamaan Vantaalle, Tuupakantie 25.
*Pitkänen, Ville; Westinen, Jussi. Suomalaisten asenteet ja aktiivisuus energia-asioissa, Ajatuspaja e2, 2017.
Lisätietoja:
Jani Arala, yksikön päällikkö, myynti, biokaasuliiketoiminta, Gasum Oy
puh. 044 054 8583, etunimi.sukunimi(a)gasum.com