Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?
02.11.2017
Suomalaisen käsityölankoja valmistavan Novita Oy:n tehtaalla on siirrytty käyttämään lankojen viimeistelyvaiheessa kotimaista biokaasua. Tehtaalla käytettävän biokaasun tuottaa Gasum ja sen toimituksesta tehtaalle vastaa KSS Energia.
Novita Oy on suomalainen perheyritys ja Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja. Vuonna 1928 Helsingissä perustettu yritys siirtyi tänä syksynä käyttämään lankojensa viimeistelyvaihteessa biokaasua aikaisemmin käytetyn maakaasun sijaan. Yrityksen Korialla sijaitsevasta tehtaasta lähtee maailmalle noin miljoona kiloa lankaa vuodessa, mikä vastaa noin 10 miljoonan lankakerän vuositahtia. Novitan lankavalikoimalle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton kotimaisuudesta viestivä Avainlippu-tunnus.
Korian tehtaalla on jo pitkään panostettu uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen. Tehdas käyttää muun muassa tuulivoimalla tuotettua energiaa, ja lankojen värjäysprosessissa syntyvä lämpö otetaan talteen värjäämössä käytettävän veden lämmitystä varten. Kotimaisen biokaasun käyttäminen langanvalmistusprosessissa tuntui näin luonnolliselta valinnalta.
”Novita haluaa olla vastuullinen yritys, joka pyrkii kehittämään toimintaansa ympäristöarvoja kunnioittaen. Siksi olemmekin panostaneet uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen ja pakkausmateriaalien minimointiin”, kertoo Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen.
Biokaasun käyttäminen tuotannossa tuo sekä merkittäviä talous- että ympäristösäästöjä. Gasumin biokaasu on täysin uusiutuvista raaka-aineista valmistettu kotimainen biopolttoaine, jolle on myönnetty sekä Avainlippu-tunnus että Joutsenmerkki.
“Biokaasu on edullisuudessaan ja ympäristöystävällisyydessään voittamaton polttoaine. Onkin hienoa huomata, että yhä useampi yritys on havainnut tämän ja siirtynyt käyttämään tuotannossaan biokaasua. Jokaisen tuotantolaitoksen päästöjen väheneminen biokaasuun siirtymisen ansiosta rakentaa puhtaampaa huomista”, iloitsee Gasumin myyntipäällikkö Mikko Simola.
Gasumin Suomen biokaasulaitokset sijaitsevat Huittisissa, Honkajoella, Kuopiossa, Oulussa, Riihimäellä, Turussa ja Vehmaalla. Lisäksi Gasum tuottaa biokaasua myös yhteistyökumppaneiden kanssa Espoossa, Kouvolassa ja Lahdessa.
Lisätietoja:
Mikko Simola, myyntipäällikkö, Gasum Oy, puh. 040 533 7990, etunimi.sukunimi(a)gasum.com
Olga Väisänen, johtaja, viestintä, Gasum Oy, puh. 040 554 0578, etunimi.sukunimi(a)gasum.com
Erika Appelström, Brand Manager, Novita Oy, puh. 050 562 7629,
etunimi.sukunimi(a)novita.fi
Novita Oy on vuonna 1928 perustettu perheyritys ja Pohjoismaiden suurin käsityölankojen valmistaja. Novita-lankoja valmistetaan Korialla, Kouvolassa sijaitsevassa käsityölankatehtaassa. Novitan lankavalikoiman tuotteita vahvistaa Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Avainlippu. Monista valikoiman Avainlipputuotteista kaksi ovat ylitse muiden; suomalaisten rakastamat neulelangat Novita Nalle ja Novita 7 Veljestä viihtyvät sukkapuikoilla niin hyvin, että ovat pysyneet kestosuosikkeina jo vuosikymmenien ajan – Nalle yli 50 vuotta ja 7 Veljestä yli 45 vuotta. Yritys julkaisee myös Suomen arvostetuinta harrastelehteä, Novitaa. Vahvojen somekanaviensa lisäksi Novita jakaa ideoita ja inspiraatiota verkkopalvelussaan osoitteessa novitaknits.com.