31.05.2018
Gasumin asiakas- ja sidosryhmälehti (01/2018) käsittelee meriliikenteen puhtaampaa energiaa eli nesteytettyä maakaasua (LNG) ja sen etuja. Kuluttajamarkkinoilla toimivat yritykset miettivät tarkkaan logistiikkaketjunsa, sillä asiakkaat odottavat jatkuvasti tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. LNG-toimitusverkosto on tärkeässä asemassa. LNG:n käyttö kasvaa erityisesti meriliikenteessä ja maalla raskaassa liikenteessä, mutta myös teollisuudessa.
Kysyimme asiakkailtamme LNG:n tulevaisuudesta ja käyttökokemuksista LNG:stä polttoaineena meri- ja maaliikenteessä.
Laajemmassa henkilöhaastattelussa teräsjätin SSAB.n johtaja Sakari Kallo kertoo, miten LNG toimii siltana kohti hiiletöntä teräksen valmistusta eli miten saadaan valmistettua entistä kestävämpää terästä. Voit myös perehtyä LNG:n numeroihin mm. siihen miten paljon nesteyttäminen pienentää kaasun tilavuutta tai kuinka monta kilometriä raskas LNG-käyttöinen ajoneuvo kulkee yhdellä tankkauksella.
Lehdessämme esittelemme myös Turun biokaasulaitoksen laajennushanketta, joka on yksi Suomen hallituksen kärkihankkeista. Gasum investoi laitoskapasiteetin laajentamiseen, nesteytettyyn biokaasuun (LBG) sekä ravinteiden kierrätykseen.
Asiakas- ja sidosryhmälehtemme ilmestyy kolme kertaa vuodessa ja on luettavissa painettuna, pdf-tiedostona ja digiversiona. Lue lisää lehdestämme >
Julkaisuarkistostamme löydät kaikki julkaistut lehtemme.
Kerro mielipiteesi lehdestä ja lähetä palautetta ja juttuvinkkejä. Voit myös tilata lehtemme ilmaiseksi.
Lisätietoja:
Anna-Sofia Malmi, viestintäpäällikkö, Gasum
puh.050 4690 114, etunimi.sukunimi(a)gasum.fi
Twitter: @annasofiamalmi
"Laiva on lastattu kaasulla. Nesteytetyn maakaasun markkinat ovat rajussa kasvussa. LNG.n käyttö lisääntyy varsinkin meriliikenteessä. Kasvuun vaikuttavat laivojen yhä tiukentuvat päästörajat."
Kimmo Rahkamo, Gasumin tytäryhtiön Skangasin toimitusjohtaja ja LNG-liiketoiminnan johtaja