Medialle

Kaipaatko painokelpoisia kuvia, lisätietoja tai haluaisitko jatkossa tilata Gasumin mediatiedotteet suoraan sähköpostiisi?


14.01.2019

FREJA aloitti kuljetukset ympäristöystävällisellä LBG-rekalla yhteistyössä Gasumin kanssa

Joulukuun 2018 alusta lähtien FREJAn kuljetuksia on Suomessa hoidettu biokaasulla. FREJA aloitti yhteistyön Gasumin kanssa irtoperäliikenteessä ajamalla kuljetuksia Ivecon Stralis NP -puoliperäveturilla. Yhteistyön taustalla on elokuuhun 2020 asti jatkuva CIVITAS ECCENTRIC -hankkeeseen kuuluva ja osin EU-rahoitteinen tutkimus, joka tuottaa tutkittua tietoa kaasun käytöstä raskaan liikenteen kuljetuksissa. CIVITAS ECCENTRIC -hankkeessa kehitetään puhdasta liikkumisjärjestelmää testaamalla biokaasuautoja sekä biokaasun käytön kasvamista logistiikassa.

"Toimintasäteemme on noin tuhat kilometriä, ja Gasumin tankkausasemia löytyy esimerkiksi Turusta, pääkaupunkiseudulta ja Jyväskylästä, joten tankkaaminen onnistuu kuljetusreitin varrella helposti", FREJAn liikenteenhoitaja Antti Setälä kertoo.

Ympäristöystävällisen biokaasun liikennekäytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonepäästöjä jopa 85 prosenttia verrattuna perinteisiin polttoaineisiin.Uusiutuvaa biokaasua tuotetaan esimerkiksi kotien ja kauppojen ruokahävikistä, jätevesilietteestä ja teollisuuden sivutuotteista. Biokaasun tuotanto edustaa myös kiertotaloutta parhaimmillaan, sillä valmistuksen sivutuotteena syntyvää orgaanista ainesta voidaan hyödyntää ympäristöystävällisinä kierrätyslannoitteina suomalaisilla pelloilla.

 "On hieno, että FREJAn kaltaiset edelläkävijäyritykset tekevät ympäristöystävällisiä polttoainevalintoja, sillä raskaan liikenteen päästöjen vähentäminen on tärkeää. LBG:n liikennekäytöllä on mahdollista saada huomattavia päästövähennyksiä ja tämän hankkeen avulla vähennetään Turun alueen CO2- ja pienhiukkaspäästöjä", Gasumin liikenteen Senior Sales Manager Jani Arala kertoo.

"Tutkimuksen avulla saadaan alalle tietoa, jotta useammatkin toimijat ottaisivat käyttöön kaasulla liikkuvia autoja", Setälä jatkaa.

"Haluamme kehittää tehokkaita kuljetusratkaisuja, joiden ympäristökuormitus on mahdollisimman pieni. Laatu ja vastuullisuus ovat ydinarvojamme", FREJAn liikennejohtaja Sampo Koulu sanoo.

Lisätietoja:
Jani Arala, Senior Sales Manager, liikenne. Gasum
Puh. +358 44 054 8583, etunimi.sukunimi(a)gasum.com

CIVITAS ECCENTRIC -hanke on aloitettu älykkään ja puhtaan liikkumisjärjestelmän kehittämiseksi. Suomen ensimmäinen CIVITAS-kaupunki Turku pyrkii hiilineutraaliuteen muun muassa sähköistämällä joukkoliikennettä ja laajentamalla biopolttoaineiden käyttöä. Syyskuussa 2016 alkaneessa, EU:n rahoittamassa CIVITAS ECCENTRICissä testataan biokaasuautoja sekä biokaasun käytön lisäämistä logistiikassa. Gasum haluaa hankkeen kautta todentaa kaasun hyötyjä raskaalle liikenteelle ja ympäristölle. CIVITAS ECCENTRIC-hanke mahdollistaa kokeilun vuoteen 2020 asti.