Kaasurahasto
Tuemme kaasualan tutkimusta ja kehitystä Gasumin kaasurahaston avulla. Haku on avoinna 10. helmikuuta 2021 asti.
17.06.2020
Gasum tukee kaasualan tutkimusta ja kehitystä kaasurahastonsa avulla. Tutkimus, teknologia ja innovaatiot ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti puhdasta ja kestävää pohjoismaista kaasuekosysteemiä. Gasumin Kaasurahaston vuoden 2020 apurahoja myönnettiin Helsingissä kahdeksalle tutkijalle.
Gasumin kaasurahaston tavoitteena on tukea päätoimista tutkimusta liittyen kaasuun perustuviin energiaratkaisuihin ja tuottaa kaasualan kehitystä tukevaa tietoa. Kaasurahasto on yksi Tekniikan edistämissäätiön (TES) erikoisrahastoista ja rahaston hoidosta sekä hallinnoinnista vastaa TES. Rahastosta on jaettu apurahoja tutkijoille, joiden aihealueet liittyvät kierto- ja biotalouteen, kaasun kuljettamiseen ja logistiikkaan, kaasun käyttöä edistäviin hajautettuihin energiaratkaisuihin tai kaasuun perustuviin energian varastointiteknologioihin.
Päätoimista tutkimusta pyritään tukemaan kokopäivärahojen avulla. Lisäksi kaasurahasto pyrkii opiskelijan tutkimuksen pitkäjänteiseen rahoittamiseen. Gasumin kaasurahasto on yksi Tekniikan edistämissäätiön (TES) erikoisrahastoista ja rahaston hoidosta sekä hallinnoinnista vastaa TES.
Gasumin kaasurahastosta myönnettyjen apurahojen summa oli vuonna 2020, 75 000 euroa ja ne myönnettiin kahdeksalle henkilölle:
Lisätietoja:
Viljami Kinnunen, kehitysinsinööri, Gasum
p. +358 50 33 10308, etunimi.sukunimi@gasum.com
Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija, joka yhdessä kumppaniensa kanssa edistää kehitystä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.