Gasum ja Nordic Ren-Gas tuovat vuodesta 2026 lähtien markkinoille uusiutuvaa e-metaania

Gasum ja Nordic Ren-Gas ovat allekirjoittaneet e-metaanin hankintasopimuksen. Nordic Ren-Gasin Tampereelle rakennettava Power-to-Gas‑tuotantolaitos tuottaa 160 gigawattituntia uusiutuvaa e-metaania vuodessa. Gasum ostaa laitoksen koko tuotannon ja jakelee sen omille asiakkailleen. E-metaanin käyttö pienentää maantie- ja meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä.

Pohjoismainen energiayhtiö Gasum ja Pohjoismaiden johtava Power-to-Gas-tuotannon kehittäjä Nordic Ren-Gas ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen myynti- ja ostosopimuksen, jonka perusteella Gasum ostaa vuodesta 2026 lähtien Nordic Ren-Gasin Tampereelle valmistuvan tuotantolaitoksen koko tuotannon ja jakelee sen omille asiakkailleen. Nordic Ren-Gas puolestaan vastaa Power-to-Gas-tuotantolaitoksen kehittämisestä, rakentamisesta ja operoinnista. Laitos käyttää e-metaanin tuotannossa kotimaista tuulivoimaa ja jo olemassa olevilla voimalaitoksilla talteen otettavaa biopohjaista hiilidioksidia.

Power-to-Gas-prosessissa tuotetaan ensin vedestä vetyä uusiutuvan sähkön avulla. Saatu vety jalostetaan sen jälkeen e-metaaniksi yhdistämällä se biopohjaiseen hiilidioksidiin. Näin tuotettu e-metaani on täysin uusiutuvaa ja korvaa fossiiliset polttoaineet maantie- ja meriliikenteessä sekä teollisuudessa. 

E-metaania voidaan käyttää täysin samoissa kohteissa kuin maa- ja biokaasua. Nesteytettynä se soveltuu myös samoihin käyttökohteisiin kuin nesteytetty maakaasu (LNG) ja nesteytetty biokaasu (LBG). Siksi sen kuljettamiseen voidaan käyttää jo olemassa olevaa infrastruktuuria – kuorma-autoja, laivoja ja putkistoja – ja se sopii suoraan jo ennestään maakaasua tai biokaasua käyttävään kalustoon ja laitteistoon.

“Tämä on käänteentekevä kumppanuus, joka mahdollistaa uusiutuvan kaasun saatavuuden laajentamisen teolliseen mittakaavaan. Gasum pyrkii merkittäväksi toimijaksi e-metaanimarkkinoilla, ja tämä on ensimmäinen askel siihen suuntaan. Nordic Ren-Gasin tuottama e-metaani on kilpailukykyinen uusiutuva polttoaine, jonka jakelu asiakkaillemme maantie- ja meriliikenteessä sekä teollisuudessa hoituu tehokkaasti jo olemassa olevan infrastruktuurimme avulla. Nordic Ren-Gasilla on kehitteillä koko joukko muitakin vastaavia hankkeita, joten kyseessä on meille strategisesti tärkeä kumppanuus”, sanoo Gasum-konsernin toimitusjohtaja Mika Wiljanen.

“Olemme todella iloisia tästä hankintasopimuksesta ja kumppanuudesta Gasumin kanssa. Se mahdollistaa e-metaanin erittäin tehokkaan markkinoille tuomisen. Ren-Gas on rakentanut aktiivisesti e-metaanin arvoketjua Suomessa, ja tämä sopimus on siinä konkreettinen virstanpylväs. Ren-Gasin kehitysportfolioon kuuluu useita e-metaanin tuotantohankkeita, ja tämä kumppanuus vauhdittaa näiden tärkeiden vihreän siirtymän hankkeiden kehittämistä”, sanoo Nordic Ren-Gas Oy:n toimitusjohtaja Saara Kujala.

Bioperäistä hiilidioksidia otetaan talteen voimalaitoksilla

Tampereelle rakennettava Power-to-Gas-tuotantolaitos tuottaa vuodesta 2026 lähtien aluksi noin 160 gigawattituntia (GWh) uusiutuvaa e-metaania vuodessa. Nordic Ren-Gas on kehittänyt toiminnallisesti ja teknisesti ainutlaatuisen Power-to-Gas-laitosmallin, joten tuotettu e-metaani täyttää kaikki EU:n uusiutuvan energian direktiivin muita kuin biologista alkuperää olevia uusiutuvia nestemäisiä ja kaasumaisia polttoaineita (RFNBO-polttoaineita) koskevat vaatimukset.

Tampereen tuotantolaitos sijaitsee Tampereen Energian operoiman Tammervoiman hyötyvoimalaitoksen välittömässä läheisyydessä. Nordic Ren-Gas ottaa bioperäisen hiilidioksidin talteen Tammervoiman laitoksen savukaasuista ja käyttää sen e-metaanin valmistukseen Power-to-Gas-prosessissa.

Nordic Ren-Gas maksimoi sektori-integraation hyödyn toimittamalla prosessin hukkalämmön Tampereen kaukolämpöverkkoon sekä hyödyntämällä jo olemassa olevaa sähköverkkoliittymää. Olemassa olevan infrastruktuurin hyödyntäminen ja tehokas sektori-integraatio mahdollistavat Ren-Gasin e-metaanituotannon nopeat kehitysaikataulut sekä kustannustehokkuuden.

Toimiva tapa päästä hiilivapaisiin kuljetuksiin

Kun Pohjoismaiden sähköverkkoon syötettävän edullisen tuuli- ja aurinkovoiman määrä kasvaa tulevina vuosina, vaihtelevasti saatavilla olevan uusiutuvan sähkön käyttö uusiutuvan e-metaanin tuotannossa on toteuttamiskelpoinen tapa varastoida energiaa ja toimittaa sitä sellaisten merenkulun ja raskaan tieliikenteen kaltaisten alojen käyttöön, joiden suora sähköistäminen ei ole realistinen keino päästä hiilivapaisiin kuljetuksiin.

E-metaani sopii suoraan jo ennestään maakaasulla, biokaasulla, nesteytetyllä maakaasulla (LNG) tai biokaasulla (LBG/bio-LNG) kulkevaan kalustoon, ja sitä voidaan käyttää yhdessä näiden polttoaineiden kanssa millä tahansa sekoitussuhteella. Jo nykyisin kaasukäyttöisiä ajoneuvoja tai laivoja omistavien ei siten tarvitse investoida uuteen kalustoon eikä laitteistomuutoksiin.

LNG-käyttöisiä laivoja on jo liikenteessä ja niiden määrä kasvaa voimakkaasti lähivuosina. Myös maantieliikenteessä nesteytetyllä biokaasulla kulkevan pitkän matkan kuljetuskaluston määrä on kasvanut tasaisesti etenkin Pohjoismaissa, kun asiakkaat vaativat tuotteille hiilineutraalia logistiikkaa.

Toisin kuin ammoniakin ja metanolin kaltaiset muut vaihtoehtoiset polttoaineet, joiden tuotanto ja infrastruktuuri on vasta kehitteillä, e-metaani tarjoaa jo olemassa olevan ja toimivan tavan päästä hiilivapaisiin meri- ja maantiekuljetuksiin jo aivan lähivuosina.

Gasumin strategisena tavoitteena on tuoda vuoteen 2027 mennessä markkinoille seitsemän terawattituntia (TWh) uusiutuvaa kaasua vuodessa. Tämän tavoitteen saavuttaminen tarkoittaisi vuosittaista 1,8 miljoonan hiilidioksiditonnin päästövähennystä Gasumin asiakkaille.

Kuva: Havainnekuva Nordic Ren-Gasin tuotantolaitoksesta Tampereella, Nordic Ren-Gas

Lue lisää:

Tietoa e-metaanista Gasumin verkkosivuilla

Tampereen laitoshanke Nordic Ren-Gasin verkkosivuilla

Lisätietoja:

Mikko Syrjänen, liiketoiminnan kehitysjohtaja, Gasum
Puh. 050 302 8148, mikko.syrjanen@gasum.com 

Saara Kujala, toimitusjohtaja, Nordic Ren-Gas
Puh. 040 184 9088, saara.kujala@ren-gas.com
 

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasu- ja energia-alan asiantuntija. Tarjoamme puhtaampaa energiaa lämmön ja sähkön yhteistuotannon sekä teollisuuden tarpeisiin ja puhtaampia polttoaineratkaisuja maa- ja meriliikenteeseen. www.gasum.fi