Hämeenlinnan Osuusmeijeri

Perustettu vuonna 1926.

Omistajajäseniä osuuskunnassa on noin 135.

Liikevaihto 69,5 milj. € (vuonna 2014).

Vastaanottaa pakkaamista ja jalostamista varten 117 miljoonaa litraa maitoa.

Content image

Hämeenlinnan Osuusmeijeri: maidosta energiaa

Hämeenlinnan Osuusmeijerillä pakattu luomumaito tuotetaan luonnonmukaisesti ja pakataan vastuullisesti. Mitään ei mene hukkaan, kun jäte kääntyy lämmöksi.

Kanta-Hämeessä, lähellä Hämeenlinnan keskustaa eikä kovin kaukana Aulangon upeista maisemista tarvitaan paljon energiaa. Hämeenlinnan Osuusmeijerillä jalostetaan ja pakataan yli satamiljoonaa maitolitraa vuodessa, ja esimerkiksi Arlan luomumaito, -kerma ja -piimä lähtee sieltä ympäri Suomen. Myös kaikki Suomessa myytävät maito ja maitotuotteet on pastöroitu, eli kuumennettu ainakin 15 sekunnin ajaksi yli 72-asteiseksi. Se kysyy paljon lämpöenergiaa.

Osuuskuntamuotoiselle meijerialan yritykselle kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat tärkeitä arvoja. Vuonna 2015 Hämeenlinnan Osuusmeijeri siirtyikin tuottamaan luomumaidon pastöroinnissa tarvittavan energian bio- ja maakaasuista omassa lämmöntuotantokeskuksessaan.

Seuraava iso askel kohti ekologisempaa maidontuotantoa otettiin tänä vuonna, kun meijeri sopi kiertotaloussopimuksen Gasumin kanssa: meijerin biojätejakeesta tehtäisiin jatkossa biokaasua Riihimäen uudella biolaitoksella.

Jo vuodesta 1926 toimineen Hämeenlinnan Osuusmeijerin ytimessä ovat sen omistajajäsenet: 135 maidontuottajaa. Valtaosa maitotiloista toimii lounaisessa Suomessa.

– Meijerimme tavoitteena on jäsenten elinkeinon tukeminen ja heidän tuottamansa maidon jalostaminen ja markkinointi, tiivistää Osuusmeijerin toimitusjohtaja Risto Koski.

Kiertotalous laskee kustannuksia

Kiertotalousajatuksen taustalla oli halu minimoida energiahukka ja saada tuotannosta kaikki energia talteen. Nyt tuotannon sivuvirroista tuotetaan Riihimäellä energiaa uusien tuotteiden valmistukseen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muutaman kerran viikossa Hämeenlinnan Osuusmeijeriltä noudetaan Gasumin uudelle Riihimäen kaasulaitokselle biojätejae, joka syntyy esimerkiksi asiakaspalautuksista ja virheellisistä tuotantoeristä. 

Riihimäen kaasulaitoksella jäte murskataan ja hygienisoidaan mahdollisten taudinaiheuttajien tuhoamiseksi. Seuraavaksi mikrobit saavat hajottaa ja liukoistaa jätteen sisältämiä yhdisteitä 1-3 vuorokautta.

Ylijäämästä tehdään polttoainetta ja lannoitetta

Varsinainen biokaasutuotanto tapahtuu biokaasureaktorissa, jossa hapettomissa oloissa elävät mikrobit alkavat oikeassa lämpötilassa hajottaa biojätteen sisältämiä hiiliyhdisteitä niin, että muodostuu kaasua ja lietettä. Lietettä käytetään lannoitteena maatiloilla ja mullantuotannossa, ja kaasusta puhdistetaan käyttövalmista polttoainetta, biokaasua.

Hämeenlinnan Osuusmeijerillä ollaan varauksettoman tyytyväisiä kiertotalousjärjestelmään.

– Biokaasu on vähäpäästöisin energiamuoto, Hämeenlinnan Osuusmeijerin laatu- ja ympäristöpäällikkö Anne Isokangas perustelee, miksi heillä on lähdetty mukaan kiertotalouteen ja toimitusjohtaja Koski jatkaa:

– Kun mukaan otetaan sivutuotteiden käsittely biokaasutehtaalla, toiminta tuo aikaisempaan toimintamalliimme nähden selviä taloudellisia säästöjä.

Vastuullisuus on tehokas viesti

Toisaalta kyse on Kosken mukaan myös imagosta.
– Uskomme, että asiakkaammekin arvostavat sitä, että käytämme tuotannossamme bioenergiaa.

Osuusmeijerille on tärkeää toimia ammattitaitoisesti, kannattavasti ja vastuullisesti. Vastuullisuus tarkoittaa Kosken mukaan ympäristön huomioimista tuotannossa:
– Etenkin luomutuotteiden kohdalla haluamme toimia ekologisesti.

Myös Riihimäen biotehtaalla vastuullisuus nähdään ekologisuuden kautta: biokaasu on yritykselle hyvä keino viedä vastuullisuuttaan eteenpäin.

 
Kierrätä yrityksesi jätteet uusiutuvaksi energiaksi? Lue lisää ja kysy tarjousta.

Content image

Uusiutuvan energian edelläkävijät

Asiakkaamme ovat edelläkävijöinä Suomessa valinneet käyttöönsä uusiutuvan kotimaisen energian, biokaasun. Vastuullisesta energiavalinnasta yritykset voivat viestiä hyödyntämällä Gasumin biokaasumerkkiä.

Lue lisää biokaasumerkistä