Kustannukset kuriin ja hintapiikit hallintaan – Gasumin Portfolio Services kattaa nyt myös kaasumarkkinat
Energiamarkkinoiden salkunhallintaa on perinteisesti pidetty palveluna, josta on hyötyä erityisesti sähkömarkkinoilla. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että myös kaasua energialähteenään käyttävien kannattaa suojautua hintapiikeiltä. Gasum Portfolio Services on sekä sähkö- että energiamarkkinoiden asiantuntija ja siten täydellinen kumppani kustannustehokkaamman ja vastuullisemman energiastrategian toteuttamiseen.
Sähkömarkkinoille on tunnetusti ominaista volatiliteetti ja heilahtelut. Sama pätee nykyisen geopoliittisen tilanteen takia myös kaasumarkkinoihin. Gasum Portfolio Services tukee asiakkaitaan riskienhallinnassa molemmilla markkinoilla.
“Sähkömarkkinoiden asiakkaat ovat tottuneet suojautumaan markkinariskeiltä, mutta kaasumarkkinoilla asiakkaat vielä sopeutuvat uuteen tilanteeseen. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että myös kaasun markkinahinnat saattavat heilahdella merkittävästi, emmekä odota tähän muutosta lähitulevaisuudessa”, sanoo Gasumin teollisuusmyynnin liiketoiminnan vetäjä Antti Avelan.
Gasumin tytäryhtiö Gasum Portfolio Services on yksi harvoista suomalaisista energiayhtiöistä, joilla on Finanssivalvonnan myöntämä MiFID-toimilupa. Tämä oikeuttaa yhtiön auttamaan asiakkaitaan navigoimaan energiamarkkinoilla antamalla sähkön ja kaasun hankintaa tai myyntiä koskevia suosituksia, harjoittamalla molempien markkinoiden seurantaa ja käymällä markkinoilla suoraa kauppaa asiakkaiden puolesta.

“Yrityksen mittavampien investointien toteutuminen voi viedä vuosia. Kykenemme asiantuntemuksemme ansiosta tarjoamaan asiakkaillemme näkemyksemme eri energialähteiden tulevasta hintakehityksestä. Näin asiakkaamme pystyvät tekemään tietoon perustuvia ratkaisuja."
Tea Kiukas, Gasum Portfolio Services
Palvelut räätälöidään asiakkaalle
Gasum Portfolio Services ‑yhtiön palvelut perustuvat asiakkaan tarpeisiin. Jokaisella asiakkaalla on oma salkunhoitaja, joka neuvoo asiakasta markkinoilla juuri tämän näkökulmasta. Salkunhoitajan taustalla toimii analyysitiimi, joka seuraa ja analysoi energiamarkkinoita taukoamatta.
“Asiakas voi tehdä omat kaupankäyntipäätöksensä suositustemme pohjalta tai me voimme tehdä ratkaisut asiakkaan puolesta. Sovimme joka tapauksessa aina asiakkaan kanssa noudatettavasta riskipolitiikasta ja suojausstrategiasta”, sanoo Gasumin energiamarkkina- ja salkunhallintapalvelujen liiketoiminnan vetäjä Tea Kiukas.
Jälkimmäisessä tapauksessa asiakas voi ulkoistaa energiamarkkinoiden kaupankäynnin, myös suojaustoiminnan, kokonaan Gasumille. Sovittu riskipolitiikka ja Gasumin asiantuntijoiden osaaminen takaavat, että asiakas voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa sekä suojautua samalla energian hintapiikeiltä ja jopa hyödyntää energian hinnanvaihteluja.
Tehokas salkunhallinta pienentää kustannuksia ja voi edistää vastuullisuutta
Kaikkein ilmeisin salkunhallinnasta saatava etu on asiakkaan energiaan liittyvien hintariskien pieneneminen. Palvelut helpottavat myös budjetointia ja kustannussuunnittelua.
“Yrityksen mittavampien investointien toteutuminen voi viedä vuosia. Kykenemme asiantuntemuksemme ansiosta tarjoamaan asiakkaillemme näkemyksemme eri energialähteiden tulevasta hintakehityksestä. Näin asiakkaamme pystyvät tekemään tietoon perustuvia ratkaisuja”, Tea Kiukas kertoo.
Salkunhallinnan riskipolitiikassa otetaan huomioon sovittu aikahorisontti. Joillakin yrityksillä on toimialasta riippuen tarve suunnitella pidemmällä aikajänteellä, kun taas toiset pystyvät reagoimaan nopeammin tai vaihtelemaan energialähteiden eli esimerkiksi sähkön ja kaasun välillä. Tämä vaikuttaa riskienhallinnan puitteisiin ja käytettäviin suojauksiin sekä tehtäviin suojausratkaisuihin.
Salkunhallintaan voivat sisältyä myös uusiutuvan energian alkuperätakuut sekä päästöoikeudet. Nämä molemmat tukevat yrityksiä vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa.
“Tehokas salkunhallinta ei pelkästään suojaa yritystä hinnanvaihteluilta vaan voi myös auttaa pienentämään kustannuksia”, Antti Avelan toteaa.