TOWII Renewables valitsi Gasumin sähkön tasehallinta- ja markkinapalvelukumppanikseen
TOWII Renewables tuo tuotantoon kaksi tuulivoimahanketta Suomessa.
TOWII Renewables on valinnut Gasumin tuulivoimahankkeidensa tasehallinta- ja markkinapalvelukumppaniksi Suomessa. Sopimus kattaa vastuun taseesta, ennusteet, päivän sisäisen optimoinnin ja osallistumisen reservimarkkinoille tuotannon käynnistyksestä alkaen.
TOWII Renewablesin kaksi tuulivoimalahanketta, Kopsa III ja Ketunperä Pohjois-Pohjanmaalla, koostuvat kumpikin kuudesta tuuliturbiinista, joiden yhteinen kokonaiskapasiteetti on noin 74,4 MW.
TOWII Renewablesin mukaan Gasum valittiin kilpailutuksessa, jossa yhtiö arvioi paitsi tasevastuun kaupallisia ehtoja myös kykyä tukea hankkeita yhä volatiilimmassa energiamarkkinassa. Gasumin vahvat kaupankäynti- ja optimointikyvyt, markkinoille pääsy sekä kyky kehittää operatiivista toimintamallia jatkuvasti olivat tärkeä osa yhtiön päätöstä.
TOWII Renewables on tanskalaisen EWII-energiakonsernin ja Tokyo Gasin yhteisyritys, joka perustettiin vuonna 2022. Yhtiö kehittää kestäviä energiahankkeita Tanskassa sekä kansainvälisesti.
Gasum luo asiakkaille arvoa muuttuvilla sähkömarkkinoilla
Gasum tarjoaa sähköpalveluita yritysasiakkaille, energiayhtiöille ja sähköntuottajille. Tasevastuullisena osapuolena Suomen ja Ruotsin sähkömarkkinoilla Gasum tarjoaa asiakkaille pääsyn fyysisiin sähkömarkkinoihin, mukaan lukien vuorokausi-, päivänsisäiset ja reservimarkkinat.
Gasumin tasepalvelut auttavat asiakkaita parantamaan operatiivista luotettavuutta ja hallitsemaan lyhyen aikavälin markkinariskejä. Uusiutuvan sähkön tuottajille tämä auttaa vähentämään tasepoikkeamista aiheutuvia riskejä ja tehostamaan osallistumista sähkömarkkinoille.
Gasumin monimarkkinaoptimointipalvelu auttaa asiakkaita hyödyntämään mahdollisuuksia eri markkinoilla. Optimoimalla tuotantoa sekä kulutusta voidaan minimoida energiakustannuksia, luoda lisätuloja joustosta ja parantaa riskienhallintaa volatiileilla sähkömarkkinoilla.